Sähkörummut kotistudiossa

Sähkörummut – paremminkin elektroniset tai digitaaliset rummut –  ovat yleistyneet nopeasti sekä studio- että livekäytössä viimeisten kymmenen vuoden aikana. Valmistajat kuten Roland, Yamaha ja Alesis ovat tuoneet markkinoille useita edullisia sähkörumpusarjoja, jotka sopivat aloittelevalle rumpalille tai kotistudion tuotantolaitteistoksi. Vastapainoksi hintahaitarin toisessa päässä on sitten huippukalliita settejä, jotka pyrkivät korvaamaan täysin perinteiset akustiset rummut.

Roland TD-30K. Kuva: Roland Corporation

Tässä jutussa valotetaan hieman sähkörumpujen ja tavallisten rumpujen eroja käytännössä.

Rumpali tuottaa dynamiikkaa lyömällä rumpujen kalvoja vaihtelevalla tekniikalla ja voimakkuudella. Jotta sähkörummuilla saataisiin aikaan sama vaihtelu ja monipuolisuus, tarvitaan runsaasti tavallisia ja vähän erikoisempiakin osia, jolloin setin koko kasvaa, ja hinta on pian sama, ja usein kalliimpikin, kuin akustisen rumpusetin.

Olen itse soittanut useita perinteisiä akustisia rumpusettejä ja viime aikoina enemmän myös sähkörumpuja, ja huomannut, että soittamisessa jo pienikin akustinen rumpusetti on koko lailla ilmaisuvoimaisempi kuin tavallinen sähkörumpusetti. Lisäksi perinteisiä rumpuja voi akustisilla keikoilla käyttää ilman mikitystä ja vahvistusta. Sähkörummut tarvitsevat tietenkin aina sähköä ja jotain mihin kytkeä ääniulostulon, kuten PA-laitteiston.

Sähkörumpujen käyttämistä akustisten sijaan saattaa silti puoltaa yksi tärkeä seikka: tuotetun äänen voimakkuus. Siinä missä akustiset rummut tuottavat kovaa ääntä joka kaikuu, jymisee ja kulkee rakenteita pitkin jo ilman vahvistustakin, sähkörummut lähinnä rapisevat ja ehkä hieman kopisevat. Tämän eron ansiosta sähkörumpuja voi ajatella käytettäväksi ehkä jopa kerrostalo-olosuhteissa. Yleensä kovinta ääntä tuottaa bassorummun pedaalin nuija, joka lyö kuten akustisissakin rummuissa, mutta uusimmissa sähkörumpuseteissä on jo sellaisia pedaaleja, joissa ei ole nuijaa lainkaan, vaan polkimen liike tunnistetaan.

Yamaha DTX400K. Kuva: Yamaha Corporation

Tietokoneella tehtävän musiikkituotannon kannalta sähkörumpujen paras puoli on sittenkin niiden kytkeytyvyys tietokoneistettuun musiikintuotantolaitteistoon MIDI- tai USB-liitännän avulla, sekä niiden tuottama digitaalinen tieto. Kun rumpalin sähkörumpujen soitto tallennetaan  MIDI-käskyinä, sitä voidaan myöhemmin muutella ja korjailla, ja soiton tuottamat äänet voidaan vaihtaa milloin tahansa jälkikäteen. Sähkörumpujen liipaisimia eli ”pädejä” voi käyttää myös muuhun kuin rumpuäänien tuottamiseen, esimerkiksi luuppien käynnistämiseen tai efektien kytkemiseen päälle ja pois.

Yleensä sähkörummuissa on tusinan verran erilaisia virtuaalisia rumpusettejä, jotka sisältävät äänityksiä akustisten rumpujen lyömä-äänistä. Sähkörumpusettiin kuuluu aina myös rumpumoduuli eli ”aivo” (engl. drum brain), joka vastaa pädien tarkkailusta sekä niistä tulevien signaalien muuntamisesta ääneksi, liipaisemalla määrätyn samplen. Usein kustakin rumpuäänestä on myös tallennettu useita vaihtelevia ääniä (eli äänet ”multisämplätty”), jolloin hiljaa ja lujaa lyöminen tuottavat voimakkuudeltaan ja luonteeltaan erilaisen äänen.

Aivan edullisimmissa sähkörumpuseteissä rumpuosia on yleensä melko vähän, ja pädit ovat tavallisia yhden tai kahden liipaisualueen ”lätkiä”. Näiden lätkien pintamateriaali ja herkkyys eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia soittamisen kannalta. Sen sijaan kalliimmissa seteissä voi esimerkiksi virvelipädissä olla useita eri liipaisualueita (tavallisen lisäksi vähintään lapelyönti eli ”rim shot”) sekä hieman tai paljonkin rumpukalvoa muistuttava mesh-pinnoite, kuten Rolandin V-Drums-sarjassa, jonka pädien ”kalvot” on kehitetty yhdessä rumpukalvovalmistaja Remon kanssa.

Sähkörumpusetti on usein kooltaan pienempi kuin akustinen rumpusetti, joten se mahtuu paremmin kotistudioon, jossa tilaa ei yleensä ole liikaa. Toisaalta rumpalin voi olla hieman vaikea asettua pienikokoiseen kioskiin ja saada tarpeeksi laajoja liikeratoja rumpulyönneille. Pienet liikeradat voivat toki olla hyväkin asia, koska sähkörumpuja ei tarvitse lyödä läheskään niin lujaa kuin akustisia rumpuja jotta niistä tulisi ääntä.

Itselläni oli aluksi vaikeuksia tottua sähkörumpujen hienovaraisempaan käyttötapaan, ja voiman säätely oli hienoinen ongelma. Löin siis pädejä tarpeettoman lujaa, ja koska pädin pinta ei jousta aivan samalla tavalla kuin akustisten rumpujen kalvo, tulee käsiin jonkin verran tarpeetonta takaiskua. Tietenkin lujaa lyöminen myös kuluttaa pädejä ajan myötä, mutta ei nyt sentään riko niitä.

Digitaalisen musiikkituotannon suhteen vallitsee usein outo ehdottomuus, ikään kuin digitaalisten välineiden olisi tarkoitus korvata perinteiset analogiset ja akustiset. Näinhän ei suinkaan lähtökohtaisesti ole, vaan käytetään sellaisia välineitä, jotka soveltuvat parhaiten tarkoituksiin vallitsevissa oloissa (tai joita sattuu olemaan). Jos kotistudiossa tallennettavaan musiikkiin halutaan elävän rumpalin soittamia rumpuosuuksia, akustisen rumpusetin pystytys ja mikittäminen toki vielä ehkä onnistuisikin, mutta sen soittaminen saattaisi aiheuttaa ainakin kotistudiolle purkutuomion ja mahdollisesti myös häädön asukkaalle. Sähkörumpujen käyttö kotistudiossa on kuitenkin vielä mahdollisuuksien rajoissa.

Jotkut kotistudiomuusikot osaavat soittaa varsin taitavasti herkkiä pieniä sormipädejä sisältäviä ohjaimia kuten Korg padKONTROL* ja Native Instruments Maschine*. Näin soitetuista rumpuosuuksista tulee kuitenkin helposti varsin eri kuuloisia kuin rumpalin rummuilla soittamista. Samoin rumpuosuuksien ohjelmointi suoraan sekvensseriin tuottaa usein tuloksia, joita oikea rumpali ei edes voisi saada aikaan. Sillä tosin ei välttämättä ole suurta merkitystä ellei nimenomaan haluta realistisen kuuloisia rumpuosuuksia. Helpommin niitä saa ihmisrumpalilta (joskin Logic Pro X:n ja GarageBand 10:n Drummer alkaa olla varteenotettava vaihtoehto).

MAINOS: Mikäli olet hankkimassa sähkörumpuja, kannattaa tutustua Musikhaus Thomannin kattavaan valikoimaan.