Heinäkuun 16. päivänä 2013 Apple tiedotti täysin puskista, että uusi versio Logic Pro -sekvensseriohjelmasta on ilmestynyt, ja saman tien saatavilla Mac App Storesta.

Uutta Logic Pro X -versiota olikin jouduttu odottamaan epätavallisen pitkän aikaa, sillä edellinen versio, Logic Pro 9, ilmestyi jo heinäkuussa 2009.

Applen audiotiimi ei suinkaan ole ollut laiskana, sillä kiirettä on pitänyt iPad- ja iPhone-rintamilla. [Vaikka Macin GarageBandista ei olekaan tullut uutta isoa versiota sitten iLife ‘11 -paketin, niin]{style="text-decoration: line-through”}[1] GarageBandin iOS-versio on ottanut nopeasti paikkansa iPadin (ja iPhonen) ykkössekvensserinä.

[1] Päivitys: GarageBand 10 ilmestyi lokakuussa 2013.

Nyt Logic Pro X kuitenkin on viimein ulkona, ja onkin melkoinen paketti. Applen tapaan monet uudistukset ovat isoja ja syvällemeneviä, ja myös joitakin siltoja on poltettu takana, edistyksen nimissä. Konesoitto kertoo nyt kymmenen asiaa Hänen Majesteettinsa Logic Pro Kymmenennestä. Lue ja nauti!

PÄIVITYS 2016-05-14: Tämä juttu on täydentynyt pariinkin otteeseen uusien Logic Pro X -versioiden ilmestymisen myötä. Lue myös seuraavat artikkelit:

1 Vihdoinkin uusi ilme

Logic Pro alkoi olla ilmeeltään melkoinen dinosaurus, eivätkä työnkulutkaan aina olleet ihan sellaisia kuin modernilta sekvensseriohjelmistolta voisi odottaa. Nyt sille on tehty täydellinen modernistus, ja tulos muistuttaa tietenkin melko paljon GarageBandia. Nämä kaksi ohjelmaa tunnistaa jo sisaruksiksi.

Tässä se nyt on: Logic Pro X:n uusi , moderni ilme. Kyllä se sitten kestikin.

Tässä se nyt on: Logic Pro X:n uusi , moderni ilme. Kyllä se sitten kestikin.

Logic Pro on kuin kotonaan myös MacBook Pron uudella retinanäytöllä. Ohjaimet ovat suurempia ja visuaalisesti runsaampia, mutta ei suinkaan käytettävyyden kustannuksella. Värimaailma on hieman tumma, mutta eipä ainakaan häikäise, ja sopii hyvin studio-olosuhteisiin.

2 MIDI-efektit

Aiemmin ainoa tapa saada tehdyksi hieman monimutkaisempia virtuaalisia MIDI-signaalikulkuja, kuten arpeggiaattoreita, oli sukeltaa Logicin Environment-puolelle, ja toivoa, että happi riittää vielä takaisin tulemiseen. Environment toki on edelleen olemassa, mutta sille on paljon vähemmän tarvetta Logic Pro X:n uusien MIDI-efektien myötä.

MIDI-efektit ovat virtuaali-instrumentin eteen sijoitettavia palikoita, jotka täydentävät tai muuntavat MIDI-käskyjä jotenkin, esimerkiksi transponoimalla oktaavista toiseen tai koostamalla soinnun pelkästä perussävelestä. Välittömästi hyödyllisin ja odotetuin lisä on uusi arpeggiaattori, joka onkin melkoinen pakkaus.

Arpeggiaattorit esiin, Berliinin koulu alkaa!

Arpeggiaattorit esiin, Berliinin koulu alkaa!

MIDI-efektien myötä aukeaa myös kokonaan uusi kaninkolo: uuden Scripterin avulla voi tehdä itse MIDI-käsittelijöitä JavaScript-ohjelmointikielellä.

3 Flex Pitch

Kuten Flex Time toi mahdollisuuden venyttää tallenteita sopivaan mittaan, äänenlaadun suuremmin kärsimättä, Flex Pitch tekee saman äänenkorkeudelle. Sen avulla voi esimerkiksi säätää lauluraidan hieman ylä- tai alavireiset nuotit kohdalleen vetämällä hiirellä  peruslinjasta eroavat palkit samaan linjaan.

No niin, pikkuoravat, oletteko valmiita laulamaan? Kyllä ylä- ja alavire Flex Pitchillä korjaantuu!

No niin, pikkuoravat, oletteko valmiita laulamaan? Kyllä ylä- ja alavire Flex Pitchillä korjaantuu!

4 Drummer

Puuttuuko rumpali? Nyt ei tarvitse enää olla staattisten looppien varassa, koska Logic Pro X:n uusi Drummer-toiminto tuo Maciisi joukon virtuaalisia rumpaleita, jotka soittavat eri tyyleillä ja juuri niin vivahteikkaasti tai eleettömästi kuin haluat.

Drummer-virtuaalirumpali (lisää pakollinen rumpalivitsi tähän).

Drummer-virtuaalirumpali (lisää pakollinen rumpalivitsi tähän).

Virtuaalirumpalien toimintaperiaate on tuttu GarageBandin iOS-versiosta, jonka Smart Drums -toiminnossa ei ole nimettyjä rumpaleita, mutta kyllä samanlainen rumpukuvioiden monimutkaisuuden säätö. Koska jotkut rumpalit perustuvat löyhästi eläviin esikuviin, ja sellaisena ovat jonkinlainen faniuden merkki Applen taholta, on vaikea käsittää kuinka joku vetää niin totaalisesti herneen nenään kuin Larry Crane. Kyseessä ei ole aivan suora maininta, joten se ei välttämättä tuo esimerkiksi viitatulle studiolle niin paljoa asiakkaita kuin äkkiä voisi kuvitella, mutta onko siitä sitten haittaakaan? Applelle musiikki on aina ollut erityisasemassa, joten näiden virtuaalirumpalien persoonia ei mielestäni ole tehty hyötymistarkoituksessa, vaan kunnioituksen eleenä.

Logic Pro X:ssä on uutuutena myös lentävä matto. (Rummusto kuvausrekvisiittaa.)

Logic Pro X:ssä on uutuutena myös lentävä matto. (Rummusto kuvausrekvisiittaa.)

5 Retro Synth

Logic Pron virtuaali-instrumentit periytyvät jo ajalta ennen Applen Audio Unit -määritystä, saati Steinbergin VST-teknologiaa, ja ne toimivat vain Logicin sisällä. Vanhojen konkareiden (ES2, EXS24 ja monet muut) joukkoon on nyt ilmestynyt uusi Retro Synth, joka osaa sekä perinteisen virtuaalisen analogisen soinnin ja räleän oskillaattorisynkan että wavetable- ja FM-synteesinkin. Vaikka esikuvia ei suoraan mainitakaan, on aika selvää, että ne ovat Moog, PPG ja Yamaha DX7.

Retro Synth on jälleen yksi uusi virtuaalinen retrosyntesoija. Onneksi se kuitenkin kuulostaa hyvältä, neljällä eri tavalla.

Retro Synth on jälleen yksi uusi virtuaalinen retrosyntesoija. Onneksi se kuitenkin kuulostaa hyvältä, neljällä eri tavalla.

Retro Synth on nimestään huolimatta modernin näköinen muun Logic Pro X:n tavoin, mutta vanhat tutut syntesoijat on myös jätetty vanhan tutun oloisiksi. Tästä syntyy melkoinen kontrasti uuden modernin ilmiasun kanssa, mutta ehkä oli parempi, että niihin ei koskettu lainkaan; toiminnallisesti se olisi ollut tuhoisaa vanhojen projektien yhteensopivuuden kannalta, ja ulkonäöllisesti niitä ei oikeastaan edes voi pelastaa, koska kaikki pitäisi ajatella melkein kokonaan uusiksi.

Tästä pikselimössöstä ei sitten varmaan ikinä päästä eroon. Logic Pro X:ssä vanhat instrumentit ovat tallella sellaisenaan, hyvässä ja pahassa.

Tästä pikselimössöstä ei sitten varmaan ikinä päästä eroon. Logic Pro X:ssä vanhat instrumentit ovat tallella sellaisenaan, hyvässä ja pahassa.

6 GarageBandista ylöspäin

Tie GarageBandista Logic Pro -tasolle siloittuu koko ajan. Garageband ja Logic Pro lähenevät jatkuvasti toisiaan sekä ulkonäöltään että ominaisuuksiltaan. Monille GarageBand toki riittää varsin hyvin ehkä ainiaaksi, tai ainakin pitkään, mutta toki Logic Prossa on ammattikäytössä erittäin hyväksi havaittuja miksaus- ja masterointiominaisuuksia, ja se on luonteva seuraava askel kun halutaan siirtyä GarageBandista ylöspäin. Lisäksi kevyempi versio Logic Express näyttäisi nyt olevan kokonaan kuopattu.

Eipä ole GarageBand, vaan Logic Pro X.

Eipä ole GarageBand, vaan Logic Pro X.

Logic Pro myös lukee GarageBand-projekteja, joten niiden käsittelyä voi helposti jatkaa uudessa ympäristössä, mutta luonnollisesti tämä tie on yksisuuntainen, eli Logic Pro -projekteja ei voi käsitellä GarageBandissa.

7 Katso hintaa!

Logic Pro X maksaa Mac App Storessa 179,99 euroa 199,99 euroa 229,99 euroa, ja päivityshintaa aiemmista versioista ei ole.

HUOM! Tämän jutun kirjoittamisen jälkeen Logic Pro X:n hinta Mac App Storessa on noussut 229,99 euroon. Tämä johtuu Yhdysvaltain dollarin kurssin muuttumisesta, jonka takia Apple on nostanut kaikkia ohjelmahintoja monta kertaa.

Nopean tilaajan etu! KATSO HINTAA!

Nopean tilaajan etu! KATSO HINTAA!

Tässä vertailun vuoksi muiden sekvensseriohjelmien hintoja (osa valmistajien omia, osa Musikhaus Thomannin):

  • Ableton Live 9 Standard - 389 €
  • Ableton Live 9 Suite - 635 €
  • Steinberg Cubase Pro 8.5 - 509 €
  • Steinberg Cubase Artist 8.5 - 299 €
  • Cakewalk Sonar Professional - 179 €
  • Cakewalk Sonar Artist - 99 €
  • Cakewalk Sonar Platinum - 499 €
  • MOTU Digital Performer - 398 €
  • Propellerhead Reason 9* - 369 €

Polkeeko Apple hintoja? Niinkin voisi sanoa. Ainakin tämä hinnoittelu jatkaa samaan suuntaan kuin jo Logic Studio 8, jonka hintaa Apple laski aikanaan todella roimasti. Apple haluaa myydä laitteita, ja ohjelmistot ovat keino myydä niitä (kunhan ne ovat tarpeeksi hyviä).

8 Track Stacks

Useiden raitojen niputtaminen ei todellakaan ole mikään uusi juttu - paitsi Logic Pro X:ssä. Tämä helpottaa esimerkiksi rumpuäänitysten käsittelyä, mutta esimerkiksi Ableton Livessä toiminto tunnetaan nimellä Group Tracks, Cubasessa Folder Tracks, ja niin edelleen. On Applen Track Stackseillä kuitenkin yksi etu: raitanippuja voi olla kahdenlaisia. Kansiot auttavat raitojen järjestelyssä, ja summaavat raidat taas alimiksausten tekemisessä.

9 Vain 64 bitin tähden

Logic Pro X tukee ainoastaan 64-bittisiä liitännäisiä (eli “plugareita”, vrt. plug-in). Mac-tietokoneet ovat jo ajat sitten siirtyneet käyttämään 64-bittistä ydintä OS X:ssä, ja jo Logic Pro 9 oli saatavana 64-bittisenä versiona. Vähän kuin siirtyminen PowerPC-prosessorista Inteliin, tämäkin siirtymä alkaa olla nyt päätöksessä äänityön osalta. Kaikki merkittävimmät liitännäisten tekijät ovat jo toimittaneet omista tuotteistaan 64-bittiset versiot, ja Logic Pro X laittaa vauhtia loppuihinkin. Minkäänlaista sovitinta 32-bittisten liitännäisten käyttämiseen ei Applelta tule, mutta kolmansilta osapuolilta semmoisia voinee tarvittaessa saada (toimivuudesta ei Konesoitolla tällä hetkellä ole tietoa, koska omat liitännäiset ovat kaikki jo 64-bittisiä).

Ai niin: Logic Pro X itse vaatii OS X -versio 10.8.4:n tai sitä uudemman, joten jos Macissä ei vielä ole Mountain Lionia, tai siihen ei sellaista saa, voi tässä vaiheessa vain haaveilla. Seuraava versio OS X Mavericks on muuten jo tulossa syksyllä.

10 Logic Remote (iPad)

Pienenkin studion ongelmana on usein se, että kun pitäisi itse sekä esittää että äänittää, tulee mikrofonin (tai mikitetyn soittimen) ja tietokoneen välillä ravattua sessioissa turhankin usein. Jonkinlainen kauko-ohjaus helpottaa tätä huomattavasti. Logic Pro 9.1.7 tuki jo suoraan OSC-protokollaa, joten kauko-ohjaus oli helppo järjestää esimerkiksi käyttämällä TouchOSC-ohjelmaa iPadillä.

Apple on nyt tehnyt virallisen iPad-kaukosäätimen Logic Pro X:lle, nimeltään Logic Remote. Sen voi ladata ilmaiseksi App Storesta, kunhan on käytössä iOS 6.0 (eli ensimmäisen sukupolven iPadit ovat poissa laskuista).

Logic Remote (Tarjoiluehdotus. iPad ei kuulu hintaan.) Kuva: Apple

Logic Remote (Tarjoiluehdotus. iPad ei kuulu hintaan.) Kuva: Apple

Konesoiton pikaisessa kokeilussa iPadin ja Macin välille ei saatu aikaiseksi yhteyttä, vaikka laitteet olivat samassa WLAN:issa, mutta ongelma ratkennee piakkoin, ja siinä vaiheessa kerrotaan lisää siitä miten kauko-ohjaus sujuu käytännössä.

Eikä tässä vielä kaikki!

Nämä kymmenen kohtaa olivat isoimmat uutuudet Logic Pro X:stä. Lisäksi ohjelmassa on monta lähes yhtä isoa ja suuri määrä pienempiä parannuksia. Monet studiot varmasti haluavat käyttää Logic Pro 9 -versiota uuden rinnalla vielä pitkään, ja siirtyä hiljalleen uuteen, mutta jos meneillään ei ole mitään isoa joka ei kestä pientä epäjatkuvuuskohtaa, kannattaa siirtyä Logic Pro X:n käyttöön kertarysäyksellä. Sen verran hyvä se on.

Logic Pro X:n julkaisusta ehti muuten kulua vain viikon verran, kun ensimmäinen päivitys pöllähti Mac App Storeen. Applen audiotiimillä on katse pallossa, ja uusin versio on nyt siis 10.0.1.

Päivitys: Uusin versio joulukuussa 2013 on 10.0.4, ja sen myötä tuli muun muassa yhteensopivuus GarageBand 10:llä tehtyjen projektien kanssa.

Päivitys, tammikuu 2014: Apple julkaisi joulun 2013 alla ison päivityksen Logic Pro X:ään. Versio 10.0.5 toi lukuisien korjausten myötä mukanaan myös uusia virtuaalirumpaleita. Lue Applen täydelliset julkaisutiedot.

Päivitys, tammikuu 2014: Logic Pro X 10.0.6 julkaistiin kuun alussa. Se korjaa joitakin äänilaiteongelmia.

Päivitys, elokuu 2014: Logic Pro X 10.0.7 julkaistiin toukokuussa 2014. Julkaisutiedot kertovat, että kyseessä on selvästi isoin päivitys sitten alkuperäisen julkaisun.

PÄIVITYS 2016-05-14: Tämä juttu on täydentynyt pariinkin otteeseen uusien Logic Pro X -versioiden ilmestymisen myötä. Lue myös seuraavat artikkelit:

PÄIVITYS 2016-11-13: Uusin Logic Pro X -versio on kesäkuussa 2016 julkaistu 10.2.4.

Lataa Logic Pro X Mac App Storesta

Lataa Logic Pro X Mac App Storesta

*-merkityt linkit vievät Musikhaus Thomannin verkkokauppaan Musikhaus Thomann Linkpartner


Katso myös