Esittely: Shure SRH440 -studiokuulokkeet

Tänä kesänä otin mökkireissulle mukaan halvalla saamani Shure SRH440* -tarkkailukuulokkeet, ja olen ajanut niitä sisään kuuntelemalla tekemiäni äänityksiä sekä valmiiksi masteroitua musiikkia Spotifystä.

Shure tunnetaan ennen muuta mikrofoneistaan, ja toinen tämän valmistajan tuote, joka pääsi mökille mukaan olikin klassinen Shure SM58 -mikrofoni. Shuren kuulokkeet sen sijaan olivat minulle ennestään käytännössä tuntemattomia, joten odotin mielenkiinnolla millaisen vaikutelman SRH440:t tekisivät. Kyseessä ei ole ihan uusi malli, vaan tämä on ollut Musikhaus Thomannillakin myynnissä jo vuodesta 2009 saakka. Koska yleensä käyttämäni Audio-Technica ATH-M40X*:t eivät nyt olleet mukana, en voinut tehdä vertailua näiden välillä, vaan arvioin Shure-kuulokkeita enimmäkseen ihan sellaisinaan.

Kuulokkeet taittuvat kätevästi mukana olevaan kantopussiin, ja paljon kätevämmin kuin Audio-Technicat. Kierteinen johto kiinnittyy bajonetilla vasempaan kuppiin, ja siinä on 3,5 mm --> 6,3 mm sovitin, joka kiinnittyy kierteillä. Muita varusteita kuulokkeiden mukana ei sitten tulekaan, mutta näillähän pärjäilee.

Shure SRH-440 -studiokuulokkeet

Shure SRH440 -kuulokeparin mukana tulee kantopussi, jonne kuulokkeet taittuvat kätevästi.

SRH440:t ovat toimintaperiaatteeltaan suljetut, ja asettuvat korvien ympärille, joten ne tarjoavat jonkin verran eristystä ulkomaailmalta eivätkä myöskään vuoda ulospäin normaalilla kuunteluvoimakkuudella. Taajuusvasteeksi luvataan 10 – 22 000 Hz, ja ainakin Kraftwerkin 3-D The Catalogue **-albumin nimenomaan kuulokkeita varten tehdyt surroundmiksaukset tömisivät päässä ihan kunnolla, eli bassotoistossa ei ollut valittamista. Näistä luureista myös Yello-yhtyeen Toy**-albumi kuulosti varsin muhevalta, samoin Goldfrappin Tales of Us**.

Koska kyseessä ovat tarkkailukuulokkeet, ei bassotaajuuksiakaan ole haluttu erityisesti korostaa, vaan tarjota värittymätön sointi, ja siihen tarkoitukseen soveltuvat hyvin 40 millimetrin neodyymimagneettielementit, jollaisia käytetään monissa muissakin saman hintaluokan studiokuulokkeissa.

Kuulokkeiden kupit on merkitty selkeästi väreillä (sininen on vasen ja punainen on oikea). Mukavan leveän pannan pituus on säädettävissä molemmilta puolilta, ja panta on päällystetty nähtävästi samalla pehmustemateriaalilla kuin kuulokkeiden kupitkin. Keinonahkamateriaali hiostaa jonkin verran korvia, varsinkin näin 30 asteen helteellä, mutta kuulokkeet istuvat kyllä hyvin päässä, ja kuuloketyynyjä saa varaosina. Shuret painavat 311 grammaa, eli 71 grammaa enemmän kuin Audio-Technica ATH-M40X:t, mutta ero ei ole käytännössä merkittävä. Korvien ympärille asettuvat kuulokkeet eivät paina korvia vaikka käyttäisi silmälaseja.

Kierrejohto ja bajonettikiinnitys

Kuulokkeiden kolmemetrinen kierrejohto kiinnittyy bajonetilla vasempaan kuppiin, ja 6,3 mm sovitin kiertyy 3,5-milliseen.

Kaiken kaikkiaan Shure SRH440 -kuulokepari oli positiivinen yllätys, vaikka en Shurelta mitään huonoa toki odottanutkaan. Äänitysten tarkkailua varten nämä mutkattomat kuulokkeet ovat edulliseen hankintahintaansa nähden varsin hyvät, eli en ole katunut ostosta.

Kuten muillakin kuulokevalmistajilla omissa sarjoissaan, myös Shurella on SRH-sarjassa hieman halvempia ja hieman kalliimpia pareja pitkälti samoilla komponenteilla toteutettuina. SRH440 edustaa hyvää keskitasoa, mutta toki laittamalla lisää rahaa peliin saa jossain mielessä paremmat kuulokkeet (tai vastaavasti halvemmalla hieman vaatimattomammat). SRH440-parin hinta on tätä kirjoitettaessa 77 euroa, joten jos edullisista studiokuulokkeista on puutetta, niin hanki omat Shure SRH440:t Musikhaus Thomannin verkkokaupasta.

Musikhaus Thomann: Shure SRH440*

Valmistajan tuotesivu: https://www.shure.eu/products/headphones/srh440

*-merkityt linkit vievät Musikhaus Thomannin verkkokauppaan. Osta sieltä, jos haluat epäsuorasti tukea Konesoitto-sivuston toimintaa, koska myynneistä saa linkkipartneripisteitä.

**-merkityt linkit vievät Apple Music -sivustolle. Jos haluat tukea Konesoitto-sivuston toimintaa, tilaa Apple Music itsellesi, koska tilauksista saa pienen komission.