Logic Pro X 10.1 – uudet ominaisuudet

Pitkään odotettu Logic Pro X 10.0 ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta heinäkuussa 2013, ja Apple julkaisi siihen yhteensä seitsemän päivitystä, joissa toki tuli myös joitakin pieniä parannuksia ja muutoksia. Logic Pro X oli sen verran iso muutos edelliseen Logic Pro 9 -versioon verrattuna, että uuden ohjelman vakaannuttaminen vei aikansa.

Kesti lähes puolitoista vuotta ennen kuin Apple laittoi ulos seuraavan isomman versiopäivityksen, mutta tammikuussa 2015 saatiin Logic Pro X 10.1, joka olikin sitten melkoinen vonkale. Tavanomaisten korjausten lisäksi sen myötä saatiin lukuisia uusia ominaisuuksia, joista kerrotaan tässä jutussa.

Sen jälkeen on tullut vielä toinenkin isoja uutuuksia sisältävä päivitys eli Logic Pro X 10.2, joka ilmestyi tämän vuoden elokuussa. Siihen paneudutaan tulevassa jutussa.

Tämä katsaus Logic Pro X 10.1:n uusiin ominaisuuksiin piti kirjoittaa jo viimeistään kevättalvella, mutta se jäi muiden kiireiden takia tekemättä. Nyt on aika korjata asia. Apple on kohdellut Logic Pro -käyttäjiä tänä vuonna niin hyvin, että on syytä perehtyä kunnolla ja hyvässä järjestyksessä näihin uutuuksiin.

Jos olet Logicin käyttäjä, etkä ole päivittänyt uusimpaan versioon, niin syynä voi olla ainoastaan se, että Mac-tietokoneessasi on vanhempi käyttöjärjestelmä kuin OS X Mavericks. Logic Pro X on moninkertaisesti hintansa arvoinen ammattilaisen musiikkiohjelma, jossa riittää leveyttä ja syvyyttä.

Jatka artikkeliin Logic Pro X 10.1 – uudet ominaisuudet

Tulossa: mittava GarageBand-päivitys Macille

GarageBand on Applen oma musiikinteko-ohjelma OS X- ja iOS-laitteille. Tarkkasilmäiset ovat saattaneet huomata, että Applen GarageBand-nettisivuilla ilmoitetaan kesäkuun 30. päivänä julkaistavista uusista ominaisuuksista. Apple ei kovin usein etukäteen tällaisista ilmoittele, mutta nyt GarageBand-sivulla itse asiassa kerrotaan jo aika paljon siitä mitä tuleman pitää. Kenties tulossa on lisäksi jotain aivan erityistä liittyen uuteen Apple Music -palveluun, jonka julkaisupäivä on myös tuolloin.

GarageBandTeaserForJune30

Varmat uudet GarageBandin ominaisuudet täydentävät Drummer-virtuaalirumpaleita samalle tasolle kuin Logic Pro X:n alkuvuodesta julkaistussa 10.1-versiossa. Ensi kertaa GarageBandissä esiintyvät Magnus, Dez, Maya, Jasper ja Maurice ovat elektronisempien tyylilajien taitajia.

Välillä uudet ominaisuudet tulevat ensin Logic Pro -ohjelmistoon, ja välillä taas GarageBandiin. Edellisen Logic Pro X:n EDM- ja hip-hop-soundilisäykset tihkuvat nyt siis odotetusti GarageBandin suuntaan, mutta taitaa tiedossa olla jotain uuttakin. Apple nimittäin osti viime helmikuussa itselleen Edinburghissa majailleen Camel Audion, jonka virtuaalisyntesoijat (Chameleon 5000 ja Alchemy) sekä -efektit (CamelPhat ja CamelSpace) ovat olleet varsin arvostettuja elektronisen musiikin tekijöiden keskuudessa jo virtuaali-instrumenttien varhaisilta ajoilta eli 2000-luvun ensi vuosilta saakka.

Camel Audion viimeisimpänä julkaisuna ehdittiin nähdä myös Alchemyn iOS-versio, kunnes pienen firman nettisivut yllättäen sulkeutuivat, ja yhtiön omistustiedot päivittyivät osoittamaan Applen UK-lakitoimistoon. Huhut on sittemmin osoitettu paikkansapitäviksi, ja melkoinen spekulointi on alkanut puolestaan siitä, miten ja milloin Camel Audion teknologiaa kenties tulisi käyttöön Applen musiikkiohjelmiin.

CamelAudioGone

 

Nyt näyttäisi siltä, että uuteen GarageBand-versioon tuleva Transform Pad -ominaisuus voisi hyvinkin olla Camel Audion peruja, siksi paljon samanlainen se on verrattuna Alchemyn iOS-versioon (joka näyttää nyttemmin häipyneen App Storesta). Transform Padin avulla voi muuttaa portaattomasti soundin kahdeksaa eri parametria, jolloin saadaan aikaan mielenkiintoisia variaatioita perusäänikerrasta. Tämäntapainen muunnos on toki nähty aiemmin esimerkiksi Native Instrumentsin FM8-syntesoijassa (nykyisin osa KOMPLETE-pakettia).

TheGarageBandGuide.com-sivuston Patrick on kasannut videon GarageBandin tulevista uusista ominaisuuksista (tai niistä, joista tiedetään tässä vaiheessa), ja hän kertoilee niistä paksulla skottiaksentillaan:

Lue koko blogikirjoitus suoraan TGG-sivustolta.

Ensi viikon tiistaina se sitten selviää mitä kaikkea uutta GarageBandiin lopulta tulee, ja millä versionumerolla. Se on ainakin varmaa, että hinta-laatusuhde pysyy edelleen pistämättömänä. Toivotaan tietenkin, että uutuuksia saadaan pian myös GarageBandin iOS-versioon.

Logic Pro X on edelleen Mac-musiikinteon kuningasohjelma

En pyri mitenkään salaamaan sitä mielipidettäni, että Mac-tietokone on musiikin tekemiseen helppokäyttöisempi vaihtoehto kuin Windows-PC tai varsinkaan Linux-mylly. Niinpä pohdinta Konesoitossa keskittyykin lähinnä siihen millä ohjelmalla musiikin tekeminen Macillä sujuisi parhaiten.

Mac-tietokoneiden OS X -käyttöjärjestelmälle on lukuisia musiikkiohjelmia: Applen omaa tuotantoa olevat GarageBand ja Logic Pro X, Steinbergin Cubase ja sen monet eri laajuiset versiot, Ableton Live, Avid Pro Tools, Bitwig Studio, Propellerheads Reason, Tracktion, Reaper, MOTU Digital Performer, PreSonus Studio One… onpa jopa FL Studiosta ilmeisesti tulossa Mac-versio piakkoin.

Jos olet vasta aloittelemassa musiikin tekemistä Macillä, ei ole lainkaan huono idea aloittaa Applen GarageBand-ohjelmasta, joka maksaa Mac App Storessa symboliset 4,99 euroa. GarageBandin käytöstä on kirjoitettu Konesoitossa aiemmin, esimerkiksi GarageBandilla Kuuhun -jutussa, jonka vekkuli otsikko mallaa sitä kuinka jo GarageBandilläkin pääsee pitkälle.

PÄIVITYS 2017-04-22: Applen GarageBand on nykyisin ilmainen kaikille. Sen käytöstä kertova e-kirja Konesoiton GarageBand-opas on ilmestynyt maaliskuussa 2017, ja on saatavana Applen iBooks Storesta.

Mikäli olet jo aiemmin käytellyt jotain musiikkiohjelmaa, ja olet vasta siirtynyt Maciin, tai etsimässä vanhan tilalle uutta työkalua – tai olet ennestään Logic Pro -ohjelman jonkin aiemman version käyttäjä, Logic Pro X on erittäin suositeltava tuttavuus. Siitä on puolessatoista vuodessa tullut kahdeksan päivitysversiota, joista osa on ollut varsin merkittäviä parannuksia.

LogicProXElectronic

Konesoiton juttu Kymmenen asiaa Logic Pro X:stä esitteli uutuuden heti tuoreeltaan kesällä 2013. Lukijoissa LPX herättää jatkuvasti kiinnostusta, joten kerrataan tässä pikaisesti tärkeimmät ja useimmin kysytyt asiat.

Paljonko Logic Pro X maksaa?

Logic Pro X on saatavana vain digitaalisesti Mac App Storesta, ja se maksaa 229,99 euroa. Päivityshintaa aiemmista versioista ei ole. Ohjelman uusin versio on 10.3.1. (Tiedot päivitetty toukokuussa 2017.)

Available_on_the_Mac_App_Store_Badge_FI_165x40_0831

 

 

Millaisen tietokoneen Logic Pro X tarvitsee?

Logic Pro X vaatii Mac-tietokoneen, jossa on 64-bittinen prosessori. Kaikki uudet Mac-tietokoneet ovat sellaisia, mutta jos sinulla on vähän vanhempi malli, etkä ole varma asiasta, tarkista asia Applen tukisivuilta löytyvien ohjeiden avulla. Käyttöjärjestelmäksi tarvitaan vähintään OS X 10.11.

Käytän itse Logic Pro X:ää vuorotellen kahdella eri koneella: toinen on iMac-pöytäkone vuodelta 2010 (Intel Core 2 Duo 3,06 GHz; 12 Gt muistia), ja toinen on vuoden 2012 MacBook Pro (13″ retina; Intel Core i5 2,5 GHz; 8 Gt muistia). Molemmissa on käyttöjärjestelmänä macOS Sierra 10.12.4. Molemmat koneet pärjäävät LPX:n kanssa hyvin, joskin uudempi MacBook Pro on selvästi sutjakkaampi, vaikka kärsiikin näytön pienuudesta.

Käytännössä tietokoneen lisälaitteeksi tarvitaan vielä ääniboksi, jonka sisäänmenoihin voi kytkeä mikrofoneja tai instrumentteja, ja jonka ulostuloihin voi kytkeä monitorikaiuttimet. Kuulokkeillakin toki pärjää tiettyyn pisteeseen asti. Musiikkiosuuksien sisäänsoittamiseen saatat haluta myös erillisen MIDI-koskettimiston, joka kytketään mallista riippuen joko suoraan Maciin USB:llä tai sitten äänilaitteen perinteisiin MIDI-liitäntöihin. Vapaita USB-portteja on siis hyvä olla yksi tai kaksi kappaletta.

Mikä olisi hyvä Logic Pro X -kirja?

Logic Pro X:n mukana tulee nippu PDF-muotoisia käsikirjoja, jotka selvittävät ohjelman perustoiminnot. Niihin voi tutustua ennen ostopäätöstä Applen manuaalisivuilla ja ladata vaikka omalle koneelle rauhassa tutkailtaviksi. Tässä suorat linkit:

Logic Pro X:n käsikirjat voi ladata myös Applen iBooks-ohjelmaan Macillä, ilmaiseksi suoraan iBooks Storesta:

Mikäli haluat hieman perusteellisempaa opastusta, suosittelen David Nahmanin kirjaa Logic Pro X 10.1: Professional Music Production (Pearson, 2014). Se on saatavana painettuna kirjana hyvinvarustetuista kirjakaupoista tai e-kirjana Applen iBookstoresta:

Amazon.co.uk: Logic Pro X 10.1: Apple Pro Training Series: Professional Music Production

iBooks Store: Logic Pro X 10.1: Professional Music Production (Apple Pro Training Series) – David Nahmani

Logic Pro X:n versiota 10.2 varten ei ole olemassa erillistä kirjaa, vaan 10.2-version erot voi ladata Peachpit Pressin nettisivuilta PDF-tiedostona (kohdasta Updates). Kirjasta on tulossa päivitetty 10.3-versio kesäkuussa 2017.

Nahmanin kirjaa käytetään Applen virallisessa sertifiointiohjelmassa eli sen lukemalla (tai käymällä siihen perustuvan kurssin) voi mennä suorittamaan Apple Certified Professional – Logic Pro X -tutkinnon. Suomessa sertifiointikokeita järjestää People Group Academy.

Millainen se on käyttää?

Logic Pro X on ammattilaisen työkalu, joka soveltuu myös into- tai vakavamieliselle harrastajalle. Sen työnkulut ovat tarkoin mietittyjä, eivätkä ominaisuudet taatusti lopu kesken. Jotkut osat ohjelmasta ovat hieman muinaisjäänteen oloisia ilmiasultaan, mutta äänellisesti kaikki on täyttä timanttia. Logic Pro X:llä voi tarvittaessa tehdä vaikka koko tuotannon äänityksestä miksauksen kautta masterointiin.

Logic Pro X Konesoitossa

Logic Pro X -ohjelmaa on käsitelty Konesoitossa moneen otteeseen, yleensä uuden version ilmestyessä. Apple on päivittänyt ohjelmaa melko tiheään tahtiin, ja monet päivitykset ovat tuoneet vikakorjausten lisäksi myös uusia ominaisuuksia, kuten Alchemy-syntesoijan.

Tässä Konesoiton Logic Pro X -jutut uusimmasta vanhempaan:

IK Multimedia iRig MIDI 2 – taskukokoinen MIDI-liitäntä joka lähtöön

Jokin aika sitten Konesoitossa esiteltiin IK Multimedian iRig MIDI, pieni ja kätevä MIDI-liitäntälaite. Sen avulla voi kytkeä minkä tahansa MIDI-yhteensopivan laitteen iPhoneen tai iPadiin. Pian esittelyn jälkeen IK Multimedia julkaisi uuden, parannellun version nimeltä iRig MIDI 2*. Seuraavassa kerrotaan lyhyesti mitä uutta tässä kakkosversiossa on.

Alkuperäinen iRig MIDI on tulitikkuaskin kokoinen palikka, jossa pitää käyttää valmistajan omia erityiskaapeleita. Niitä ei tietenkään kannata hukata, mutta niin on monelle saattanut käydä. Siksi IK Multimedia on muotoillut iRig MIDI 2:n uudelleen niin, että siihen voi nyt liittää myös tavallisia MIDI-kaapeleita. Tämän myötä iRig MIDI 2 ei myöskään enää ole tarkoitettu kiinnitettäväksi iPhonen runkoon, vaan mukana tulee erillinen liitäntäkaapeli uudemmille Lightning-liitännöille, sekä uutuutena USB-kaapeli, jonka avulla iRig MIDI 2 soveltuu myös Mac- ja PC-tietokoneiden kanssa käytettäväksi.

IK Multimedian iRig MIDI 2 toimii nyt myös Mac- ja PC-tietokoneiden MIDI-liitäntälaitteena.
IK Multimedian iRig MIDI 2 toimii nyt myös Mac- ja PC-tietokoneiden MIDI-liitäntälaitteena. Kuva: IK Multimedia

Uuden iRig MIDI 2:n mukana ei enää tule kaapelia Applen vanhalle 30-napaiselle lisälaiteliitännälle, vaan se on hankittava erikseen jos sellaista vielä tarvitsee. Kaikkien iRig MIDI -kaapeleiden toisessa päässä on Mini-DIN-liitäntä, joten aivan tavallisia ja helposti korvattavia nekään eivät ole, mutta liittäminen iPhoneen tai iPadiin onnistuu myös suojakuori päällä. Tietenkin iRig MIDI 2 ottaa virtansa isäntälaitteesta, eli mitään erillistä verkkomuuntajaa ei tarvita.

Jatka artikkeliin IK Multimedia iRig MIDI 2 – taskukokoinen MIDI-liitäntä joka lähtöön

Tee demo GarageBandillä

Oletko tehnyt oman biisin? Haluaisitko saada sen muidenkin kuultavaksi? GarageBand on juuri oikea työkalu siihenkin tarkoitukseen.

Seuraavassa esitetään vaiheittain miten saat tehtyä helposti demon biisistäsi GarageBandilla ja tehtyä siitä äänitiedoston, jonka voit lähettää vaikka sähköpostin liitteenä, tai jakaa demosi suoraan SoundCloudiin.

Mies ja kitara

Demoiltava kappale on nimeltään I Count the Sheep, näennäisen kepeä poppirenkutus, jonka olen itse asiassa tehnyt vuonna 1988, mutta sitä ei ole milloinkaan esitetty julkisesti tai edes tallennettu. Syntyajankohdallensa ominaisesti siinä on hieman The Smiths- ja The Housemartins -vaikutteita, jotka kuuluvat lähinnä synkopoituna kitarakomppina ja sanojen runsautena. (Itse asiassa The Housemartinsin albumilla London 0–Hull 4 on kappale nimeltä Sheep, joka saattaa jopa olla inspiroinut tätä jotenkin.) Biisissä ei ole varsinaista kertosäettä, vaan se muistuttaa rakenteeltaan hieman The Beatlesin A Hard Day’s Night -kappaletta.

Voit kuunnella tämän GarageBandillä tehdyn demon SoundCloudista:

Jotkut mobiililaitteet eivät pysty toistamaan demobiisiä tällä SoundCloud-liitännäisellä. Jos niin käy sinulle, voit kuunnella biisin suoraan SoundCloudista: Sheep demo 1

Olen itse aina tehnyt biisit kitaralla, ja tämäkin on syntynyt käyttäen samaa teräskielistä akustista kitaraa käyttäen. Tämä Morris WH-24 on vuodelta 1982, ja se on japanilainen Gibson Hummingbird -kopio (ihan luvan kanssa tehty, koska Morris-tehtaan Toshio Moridaira eli ”Mori” kävi aikanaan Gibsonin tehtaalla opissa).

GarageBand käyntiin

Jos olet ostanut Mac-tietokoneesi aivan äskettäin, sinulla todennäköisesti on jo GarageBand 10 asennettuna. Mikäli Mac-koneesi on hieman vanhempaa perua, etkä ole vielä päivittänyt siihen OS X Mavericks -versiota, et voi käyttää GarageBand 10:tä. Mavericks toimii kuitenkin aivan mainiosti 3-4 vuotta vanhoissa Mac-tietokoneissa, ja päivitys on ilmainen.

Jatka artikkeliin Tee demo GarageBandillä