Musiikin tekemisen vaikeudesta

Minulla on musiikin tekemisessä jo vuosikausia jatkunut ongelma, joka johtuu ehkä osaltaan nykyisestä ohjelmien ja liitännäisten sekä edullisten musiikkilaitteiden runsaudesta, ja osaltaan tämän blogin pitämisestä. Nämä syyt liittyvät vahvasti toisiinsa. Yritän seuraavassa kuvailla ongelmaa, ja toivon, että se herättäisi keskustelua.

Ihmettelen, miksi en pysty olemaan tyytyväinen niihin musiikin tekemisen välineisiin ja ohjelmiin, jotka minulla on. Olen jatkuvasti kierteessä, jossa ajanpuute  tai turhautuminen saa minut vaihtamaan käyttämästäni ohjelmasta toiseen, ajatellen kai, että sillä onnistuu paremmin. Tämä sinänsä aivan naurettava asia on vaivannut minua jo vuosikaudet, enkä saa millään aivojani käännettyä sellaiseen asentoon, missä voisin tehdä jotain tolkullista alusta loppuun käyttäen sitä ohjelmaa jolla aloitinkin. Käytännössä musiikin tekeminen olisi mahdollista melkein millä tahansa ohjelmalla niistä joita olen hankkinut vuosien varrella, mutta en saa itseäni toimimaan niin. Olen kai hemmotellut itseni pilalle, tai sitten minulla ei olekaan mitään musiikillista sanottavaa.

Toinen ongelma on se, että olen nyt jo neljän vuoden ajan pitänyt yllä tätä Konesoitto-blogia, joka saa minut ajattelemaan kaiken musiikillisen siltä kannalta mitä hyötyä siitä olisi blogille. En siis osaa tai edes ehdi hyödyntää ohjelmia omaan musiikintekemiseeni, vaan asetun aina jonkinlaisen yliopastajan rooliin, ja mietin millaisen jutun jostakin voisi kirjoittaa blogiin. Juttujen kirjoittaminen vie aikaa, ja niiden suomenkielinen lukijakunta on lopultakin varsin pieni, joten se ei edes ole kovin järkevää. Sen sijaan oman musiikin tekeminen voisi olla hyvinkin järkevää, mutta kun ryhdyn tekemään musiikkia itseäni varten, putoan taas siihen samaan uraan kuin aiemminkin, ja vaihdan ohjelmasta toiseen ilman erityistä päämäärää.

Olen toki lukenut Dennis DeSantisin kirjan Making Music miltei kokonaan – olenhan arvostellut sen, tai ainakin esitellyt sen Konesoitossa. En kuitenkaan ole osannut soveltaa kirjan hyviä neuvoja käytäntöön, enkä tiedä mistä sekään johtuu. Ehkä ongelman ydin onkin juuri siinä, että arvostan lukemista enemmän kuin tekemistä.

Vuosia sitten San Franciscon Nikko-hotellista saamani mietelause ”Virtue is not knowing, but doing” ei ole vieläkään tullut todeksi omalla kohdallani, mutta en tiedä mitä siihen tarvittaisiin. Miten voisin malttaa pysytellä yhdessä ruudussa niin kauan, että saisin tehdyksi jotain? Auttaisiko vaikkapa meditaatio? Ei mitään tuntikausien istumisia, vaan säännöllinen minuutin parin sessio päivittäin. Sen pitäisi auttaa rauhoittumaan ja keskittymään. Sen toki tiedän, että ei sekään mikään oikotie ole, mutta ehkä kuitenkin oikea suunta.

Mitä taas tulee Konesoitto-blogiin, siinä kyse on pitkälti tarpeesta saada oikeutusta ja hyväksyntää omalle tekemiselle. On houkuttelevaa käydä katsomassa kuinka moni on käynyt lukemassa blogia, varsinkin silloin kun oma musiikintekeminen tökkii. Se on kuitenkin erittäin turhauttavaa, koska lukijoita on vähän, keneltäkään ei saa mitään palautetta, eikä koko homma oikein tuotakaan mitään. Silti se on kuin Facebookin selaaminen – kunpa joku olisi tykännyt jostain mitä olen tehnyt tai sanonut. En kuitenkaan voi edes pitää blogin kommenttiosiota avoinna, koska se täyttyy hyvin nopeasti erilaisista roskapostiviesteistä, joissa mainostetaan millin mitäkin pillereitä.

Blogin kirjoittaminen voisi olla palkitsevaa, jos sen tekisi oman musiikintekemisen lähtökohdista, eikä suodattaisi kaikkea tekemistä edellä kuvaamallani tabvalla blogin tarpeista lähtien. Lisäksi jos pääsisi irti tavasta tarkistella kävijätilastoja jatkuvasti, se ei tuntuisi niin orjuuttavalta. Sitten pitäisi vielä päästä irti Facebookin tai yleensäkin internetin selaamisesta sellaisena sijaistoimintona, joka alkaa heti kun itse musiikin tekeminen tuntuu vaikealta.

Kun kirjoitin Konesoiton GarageBand-opas-e-kirjaa, tuntui hyvältä kun saattoi työstää yhtä kappaletta yhdellä ohjelmalla, ilman tarvetta hyppiä muualle GarageBandistä. Kirjassa kuitenkin tehtiin kappaletta melko perinteisellä instrumentaatiolla, ja tuntuu siltä, että elektronisen musiikin tekeminen on vaikeampaa juuri siksi, että valintojen määrä on niin paljon suurempi. Heti kun yritän tehdä jotain hieman elektronisempaa, alkaa taas sama päättämättömyyden kierre.

Kun tällainen pyörä pyörii vuosikausia, mitä sille ihan oikeasti voi tehdä, kun hyvät aikomukset ja lupaukset itselle eivät tuota tulosta? Oletko ollut samantapaisessa tilanteessa? Mikä sinua on auttanut?

 

Summer sale for KORG Gadget and family

KORG have launched their customary summer sale for virtual instruments and applications. Until August 20, 2017 you can get Gadget for Mac, Gadget for iOS, and other iOS apps for up to half price. If you have been sitting on the fence about any of these, now would be a good time to get any or all of them.

KORG Gadget for iOS

In the three years of its existence, KORG Gadget has become one of the premier music making apps on iOS, due to its excellent collection of virtual instruments and sound content. It also features a user interface that is well suited for constructing loops, phrases, and indeed whole songs on a touch screen.

After long last, version 3.0 introduced the Zurich gadget for audio recording, so now you can make your own samples, or have vocals in your Gadget tracks. Along with audio input also comes the Rosario gadget for guitar amp simulation and multi-effects, so your Gadget tracks do not need to be made with only virtual instruments anymore.

The existing Gadget line-up already includes the original gadgets, but also KORG classics introduced later, such as the legendary M1 synth in the form of the KORG iM1 app for iOS (US $14.99 in the sale) – if you purchase it on the App Store, Gadget will detect and activate it.

The same applies to the KORG iWAVESTATION app for iOS (US $14.99 in the sale, with in-app purchases for additional sound cards for 40 % off), which gives you all the sound content available for the original KORG Wavestation synth for peanuts compared to the original, complete with improvements.

The third big gun is KORG’s version of the ARP Odyssey, in the form of the ARP ODYSSEi app for iOS (US $14.99 in the sale). If these won’t give you the synth sound you want, then it’s time to make your own, and these synths really deliver on that front.

Add to that the easy export of your Gadget projects as Ableton Live sets, and Ableton Link compatibility, and you have a very powerful music workstation on your iPad (and iPhone, although more screen real estate is definitely better here).

The full version of KORG Gadget for iOS is available on the App Store for the reduced price of US $19.99 until August 20 (the link should take you to your local App Store):

 

 

KORG Gadget for Mac

The Mac version of Gadget was released earlier this year, and while it is essentially the iOS version ported for macOS, there are some significant differences in presentation and content.

The macOS version uses the larger screen of the Mac for a 4-up display. Obviously this scheme works better on a 21″ iMac display, say, than a 13″ MacBook. Also, the macOS version gives you all the gadgets without any additional in-app purchases, unlike in the iOS version.

KORG’s decision to not distribute the macOS version of Gadget through the Mac App Store, but through their own web shop, does rob them of the opportunity to conveniently introduce new gadgets and monetise them like on the iOS version, but as long as any new gadgets become available through updates to the desktop app, there is no reason for the user to complain.

All the gadgets in the macOS version are available to other DAWs on your Mac as both Audio Units and VST plug-ins, so you can use them in Logic Pro X*, Cubase, and Ableton Live.

Purchase KORG Gadget for Mac in the KORG Shop: korg-gadget-for-mac.html

Source: http://www.korg.com/us/news/2017/0720/

Cubasis updated to 2.2, classic drum machines available

If you’re looking for an iPad DAW that has maximum likeness with the desktop workhorses, with a traditional lane-based sequencer and track-based effects, then GarageBand for iOS* may be too streamlined for you. Steinberg’s Cubasis* will be especially familiar to users of Cubase on Windows or macOS, but also to any user of a linear sequencer like Logic Pro X*. Newcomers may find Cubasis a little overwhelming, but if you can tackle the learning curve, it will not let you down as your needs grow to be more complicated.

The latest Cubasis 2.2 update* adds two features likely to help you put tracks together fast: Note Repeat for the easier programming of beats, and Track Duplicate for making exact copies of tracks and their settings.

There is also a new in-app purchase: Classic Machines gives you the sounds and some of the programmability of ten legendary drum machines. Obviously, names like SIX, EIGHT, NINE, LD1 and LD2 point to certain vintage beatboxes, without claiming to be exact clones.

There are also the usual fixes and improvements of a new version, and Cubasis supports Inter-app Audio, Audiobus and Audio Units. So in addition to the included Micrologue, MicroSonic, MiniSampler and the Roomworks SE reverb you get if you register the app with Steinberg, you can expand your options with synths and effects from the App Store.

Steinberg is running a summer sale on both Cubasis 2 and its in-app purchases through to July 18, 2017, so now would be a good time to snap it up at half price.

 

 

* = App Store and Mac App Store affiliate links

LinPlug stops plug-in development after 15 years

Independent instrument and effect developer LinPlug of Berlin, Germany, is stopping the development of their plug-ins after over 15 years in the business.

LinPlug was one of the earliest developers of VST plug-ins, later followed by Audio Units for OS X. In a newsletter sent out June 2, 2017, company founder Peter Linsener wrote:

[But] at some point I found that there is already everything available thats needed. I found the market to move into the newer, bigger, crazier direction to gain attention and sales.

Existing licenses are still valid, but there will most likely be no more updates.

Over the years there have been some solid performers from the LinPlug stable, like Alpha, CrX4 (née CronoX), RM IV and RM V, and of course their biggest hit, the venerable Albino, developed in cooperation with sound programming legend Rob Papen.

Currently all available plug-ins are priced at US $49 in the LinPlug webshop, so there is still a chance to get any of the current synths at a bargain price. For the older ones, LinPlug advises you to download the installers just in case the website goes away some time in the future.

Since discovering LinPlug in 2005 I have bought almost all of their synths and updated them regularly. They are used in almost every piece of electronic music I have published, so I would like to personally thank Peter and all other involved in LinPlug operations for the great sounds and inspiration.

It is sad to see LinPlug cease development. As an indie developer it must be hard to compete against the marketing muscle of Native Instruments or Ableton (both also from Berlin), but also with smaller companies like U-He (also from Berlin — what do they put in the water there to have all this music software come out?).

I personally would have liked to see LinPlug expand their Audio Unit offering to iOS through the App Store with Audio Unit v3, and to also beef up the macOS side and maybe market Audio Units in the Mac App Store. The LinPlug synthesizers sound great and offer versatile sound manipulation options, and they would be right at home in any iOS DAW. Also, Reason just recently gained VST support, so there could be another market to tap into.

Logic Pro X 10.3 Professional Music Production

Uusi painos David Nahmanin kirjasta ”Logic Pro X 10.3: Professional Music Production” saapui tänään! Tämä Applen virallinen Logic Pro -sertifiointiopas on nyt päivitetty alkuvuodesta 2017 julkaistun Logic Pro X 10.3:n mukaiseksi.

Hyvä kesädiili

Viime viikonloppuna selvittelin hieman millaiset mahdollisuudet olisi suorittaa Applen oma Logic Pro X -sertifiointikoe. Siinä ohessa huomasin uutisen tämän Nahmanin kirjan uuden version julkaisusta kesäkuun alussa.

Yllättäen edullisin hinta kirjalle löytyi CDON.COM:in kautta AdLibris-verkkokirjakaupalta. Esimerkiksi Amazon UK:n hintaan verrattuna AdLibrisin 24,90 € (ja ilmainen postitus R-kioskiin) oli lähes ilmainen. Lisäksi lauantaina tilattu kirja oli perillä R-kioskissa jo keskiviikkoiltapäivänä, joten tämä oli kyllä todella sekä edullinen että sujuva verkkokauppatilaus, eli siis harvinainen yhdistelmä.

Jos haluat hyödyntää tämän hinnan (äkkiä, koska kukaties joku pian huomaa, että hinta on kilpailukykyinen, ja saatavuushan voi heikentyä milloin tahansa), niin tästä alta pääset CDON.COM:iin siten että Konesoitto saa pienen juomarahan.

Logic Pro X 10.3: Professional Music Production – CDON.COM

Sertifiointikokeista epäselvyyttä

Sertifiointikokeiden tilanne oli hieman muuttunut siitä kun viimeksi katsoin: Applen omilla Training-sivuilla oleva linkki valtuutettuihin koulutustahoihin johtaa LearnQuest-nimisen firman sivuille. En löytänyt Suomessa järjestettäviä kokeita, ja toisaalta taas aiemmin kokeita järjestäneen People Group Academyn Apple-koulutussivuilla ei ollut Pro Apps -koulutuksia ollenkaan. Yksi mahdollisuus on esimerkiksi suorittaa koe englanniksi Amsterdamissa, mutta hieman kalliiksihan se voi tulla.

Ajattelin olla yhteydessä People Group Academyyn ja kysyä millainen näiden sertifiointikokeiden tilanne todellisuudessa on. Yritän muistaa päivittää tietoja tähän.