Reasoniin vihdoin VST-tuki

Reason on ruotsalaisen Propellerhead Software -yhtiön valmistama musiikinteko-ohjelma Windows- ja Mac-tietokoneille. Se on varsin suosittu erityisesti elektronisen tanssimusiikin tekijöiden keskuudessa. Aiemmin Reason oli rajoittunut kappaleiden tekemiseen sen sisäisillä ohjelmistoinstrumenteilla, eikä sillä edes voinut äänittää käyttäen mikrofonia. Sitä varten Propellerhead teki aikanaan erillisen Record-ohjelman, joka kuitenkin sulautettiin Reasoniin versiossa 6.

Lähes kaikki muut DAW- eli Digital Audio Workstation -ohjelmat, paitsi Reason ja Pro Tools, ovat laajennettavissa VST-ohjelmistoinstrumenteilla. VST eli Virtual Studio Technology on Steinbergin eli Cubase-ohjelman tekijän kehittämä standardi, jonka mukaisia instrumentti- ja efektiliitännäisiä voi käyttää laajentamaan DAW-ohjelmaa. Mac-tietokoneissa toimivat ohjelmat tukevat yleensä VST:n lisäksi myös Applen omaa Audio Unit -teknologiaa. Jotkut ohjelmat, kuten Ableton Liven Mac-versio, tukevat sekä VST- että Audio Unit -liitännäisiä.

VST on käytännössä ohjelmistoinstrumenttien standardi, joka toimii lähes kaikissa DAW-ohjelmissa sekä Windowsissa että Macissä. Siksi monet ohjelmoijat julkaisevat tekemänsä ohjelmistoinstrumentit ja -efektit yleensä pelkästään VST-muodossa, vaikka toki Mac-järjestelmään tähtäävät tekevät niistä myös AU-versiot, koska Logic ja GarageBand tukevat vain sitä.

Reasonin omilla linjoilla

Reason sisältää melkoisen määrän Propellerheadin itse kehittämiä ohjelmistoinstrumentteja ja efektejä, eikä se ole aiemmin tukenut sen paremmin VST- kuin AU-liitännäisiäkään. Syyksi on ilmoitettu se, että ohjelma toimii paljon vakaammin kun sen sisällä ei voi ajaa mielivaltaisia liitännäisiä, jotka saattavat kaataa koko ohjelman virheen sattuessa. Reasonin omat ohjelmistoinstrumentit ja -efektit lisätään ”räkkiin”, joka on ohjelman sisällä toimiva virtuaalinen laiteräkki, aina kytkettäviä ja räkin takapuolella roikkuvia johtoja myöten.

Vuonna 2012 julkaistussa Reason 6.5:ssä Propellerhead esitteli oman liitännäismuotonsa nimeltä Rack Extensions, jolla on sittemmin tehty useita Reasonin omasta nettikaupasta myytäviä, ja tietysti vain Reasonissa toimivia ohjelmistoinstrumentteja ja -efektejä. Näiden avulla Reasonin soundimaailma on laajentunut huomattavasti, ja Rack Extensionien tekijöiden joukkoon on liittynyt muun muassa ohjelmistopuolella erittäin aktiivinen KORG.

Vihdoinkin VST!

Äskettäin Propellerheads kuitenkin tiedotti asiasta, jota kovin moni ei uskonut koskaan tapahtuvaksi: lähes 17 vuoden jälkeen Reason tulee saamaan tuen VST-liitännäisille versiossa 9.5, joka julkaistaan 29.5.2017. Se tulee olemaan ilmainen päivitys Reason 9:n hankkineille.

Uutinen Reasonin VST-tuesta on otettu innostuneesti vastaan sekä VST-liitännäisten tekijöiden että niiden käyttäjien keskuudessa. Se mahdollistaa myös liitännäisten käyttämisen ristiin ja yhdessä Reasonin omien Rack Extensioneiden kanssa, ja siihen kuuluu ominaisuuksia, joita harvasta DAW:ista löytyy, kuten CV:n (Control Voltage, ohjausjännite) käyttäminen modulaation lähteenä. VST-liitännäiset avautuvat omaan ikkunaansa, eivätkä Reasonin räkkiin.

VST-tuessa on kuitenkin yllättäviä puutteita ja rajoituksia, jotka varmasti tulevat korjaantumaan tai poistumaan. Ensinnäkin, ainoastaan VST 2.4 -liitännäisiä tuetaan aluksi, vaikka uudempi VST 3.0 -määritys on ollut käytössä jo vuodesta 2008. Toiseksi, ReWiren ja VST-liitännäisten yhteiskäyttö on vielä hieman epävarmaa, koska joidenkin raporttien mukaan niitä ei voisi käyttää silloin kun Reason toimii ReWire-orjana esimerkiksi Pro Toolsin ohjaamana. Tähän täytyy paneutua kunnolla sitten kun Reason 9.5 on ulkona.

Osta Reason 9 nyt Musikhaus Thomannin nettikaupasta* ja rekisteröi se, niin sinua odottaa ilmainen ja automaattinen päivitys versioon 9.5, jossa on uutuutena tuki VST-liitännäisille.


Musikhaus Thomann Linkpartner