Kotistudion kovat paketit 2015

Kovat, musiikkiteknologiaa sisältävät paketit ovat myös joulun toivelistalla. Tämä kannattaa muistaa kun valitsee sopivaa joululahjaa musiikista, äänittämisestä ja muustakin kotistudiopuuhastelusta kiinnostuneelle lähimmäiselle.

Kuten viime vuonnakin, Konesoitto on koonnut muutaman eri tarkoituksiin sopivan valikoiman, joilla saa toimivan äänitysratkaisun kotistudioon, ja jota voi kasvattaa sitä mukaa kun tarpeet lisääntyvät ja budjetti antaa myöten.

Postinjakelussa on tällä hetkellä (viikolla 48/2015) työtaistelujen takia viivästyksiä, joten ei tietenkään ole täyttä varmuutta siitä, että Musikhaus Thomannilta tilatut lähetykset ehtisivät jouluksi perille, mutta ainahan voi toivoa, kuten jouluun kuuluu.

Konesoiton vanhoille lukijoille on varmasti jo tuttua, että mainitut tuotteet saa Musikhaus Thomannin verkkokaupasta. Konesoitto on Thomannin linkkipartneri, eli jos ostat sieltä, se auttaa pitämään Konesoiton soimassa. Linkit Thomannin verkkokauppaan on alla merkitty yhdellä tähdellä. Applen ohjelmakauppaan vievät linkit puolestaan on merkitty kahdella tähdellä.

Paketti 1: Nopeasti äänittämisen alkuun (alle 200 €)

Jos haluat äänittää omaa soittoasi ja lauluasi tietokoneella, et välttämättä aluksi tarvitse kuin USB-mikrofonin ja hyvät kuulokkeet. Läppäreissä on usein oma mikrofoni ja kaiuttimet, mutta ne eivät riitä vakavampaan musiikkikäyttöön. USB-mikrofonit toimivat sekä Mac- että Windows-tietokoneissa, eivätkä Macissä vaadi edes mitään erillisiä ajureita.

USB-mikrofoneja on markkinoilla vaikka kuinka paljon, mutta edullisista paras on Blue Snowball, joka on myös testattu ja hyväksi havaittu Konesoitossa. Se ei enää kuulu Musikhaus Thomannin valikoimaan, mutta uudempaa Snowball ICE -mallia saa esimerkiksi Verkkokauppa.comista. Thomannin valikoimassa vastaava edullinen USB-mikrofonimalli voisi olla esimerkiksi Samson C03U.

Jos on ajatuksissa äänitellä enemmänkin, voi olla edessä erillisen äänilaitteen sekä yhden tai useamman erillismikrofonin hankinta, mutta kalliimpi (ja laadukkaampi) USB-mikrofoni, kuten Blue Yeti Studio* tai Audio-Technica AT2020USB+* voi myös ajaa asian kun äänitteiltä vaaditaan parempaa laatua.

Voit lukea paljon lisää kotistudioon soveltuvista äänitysmikrofoneista Konesoiton kaikkien aikojen suosituimmasta jutusta Millainen mikrofoni kotistudioon?.

Mikrofonin kaveriksi kannattaa hankkia myös suojakalvo. Se vähentää sylkiroiskeita ja p-kirjaimista koituvia kovia ilmavirtoja, jotka herkkä mikrofoni tallentaa. Tätä laitetta kutsutaan myös poppisuojaksi, ja se kiinnitetään mikrofonitelineeseen kiristimellä. Suoja on yleensä ns. hanhenkaulan päässä, joten sen voi helposti taivutella oikeaan asentoon. Laadukas poppisuoja on esimerkiki K&M 23956*.

Monitorointiin sopivien kuulokkeiden kanssa ei kannata tinkiä, vaan kannattaa hankkia heti tarpeeksi hyvät, koska niitä voi käyttää myös laitteiston kasvaessa. Pian voi tulla tarpeeseen myös kunnon monitorikaiuttimien hankkiminen, mutta kuulokkeilla pärjää aluksi hyvin, ja ne ovat lähes välttämättömät äänitysten tarkkailuun. Halvat nappikuulokkeet eivät ole hyvät, eivätkä myöskään parinkympin halpisluurit.

Monitorointikäyttöön sopivista kuulokkeista erittäin hyvä ja hinta-laatusuhteeltaan jopa erinomainen valinta on Audio-Technica ATH-M40X*. Samassa ATH-M-sarjassa on myös kaksi edullisempaa ja yksi kalliimpi kuulokepari, mutta ATH-M40X on sarjan ”sweet spot” – sen varustukseen kuuluu sekä suora että kierteinen kaapeli. Voit lukea Konesoiton englanninkielisen esittelyjutun ATH-M40X-kuulokkeista.

Soiton ja laulun äänittämiseen tarvitaan Mac- tai Windows-tietokoneen lisäksi myös jonkinlainen äänitysohjelma. Mac-käyttäjät saavat Mac App Storesta GarageBandin** hintaan 4,99 €. Windows-käyttäjille hyvä valinta ensimmäiseksi ohjelmaksi on edullinen Reaper, tai sitten hieman kalliimmat Ableton Live 9 Intro* ja Steinberg Cubase Elements 8*.

Seuraavassa on kerättyinä kaikki tähän aloituspakettiin kuuluvat laitteet ja ohjelmat. Hinnat ovat Musikhaus Thomannin verkkokaupan hintoja 28.11.2015 ja saattavat muuttua.

Paketti 1:

Kitara kiinni koneeseen

Jos haluat kytkeä sähkökitaran tai elektroakustisen kitaran suoraan tietokoneeseen, se onnistuu siihen tarkoitetulla USB-liitäntälaitteella, joista parhaita ovat Apogee JAM* (lue Konesoiton esittelyjuttu) ja IK Multimedia iRig 2* (lue alkuperäisen iRigin esittelyjuttu).

Alkuun pääsemiseen ja satunnaiseen käyttöön nämä perusversiot riittävät hyvin, mutta laadukkaampiin äänityksiin kannattaa harkita jo järeämpiä versioita Apogee JAM 96k* ja IK Multimedia iRig HD.

Nämä kitaraliitännät ovat parhaimmillaan satunnaisessa käytössä esimerkiksi tien päällä tai treenikämpällä. Jos toimit enimmäkseen samassa tilassa, ja haluat äänittää sekä laulua että kytkeä kitaran suoraan tietokoneeseen, niin kannattaa harkita vakavasti erillisen äänilaitteen hankkimista, jättää erilliset kitaraliitäntälaitteet väliin ja siirtyä suoraan Paketti 2:n pariin.

Paketti 2: Kompakti äänityspaketti kaiutintarkkailulla (n. 500 €)

Aloituspaketin kuulokkeet ja poppisuoja käyvät sellaisenaan myös seuraavaan, hieman järeämpään pakettiin, mutta mikrofoni vaihtuu erilliseksi, ja mukaan tulevat äänilaite sekä erilliset monitorikaiuttimet.

Äänilaite, ääniboksi, äänikortti – rakkaalla lapsella on monta nimeä

Erillinen, tietokoneeseen kytkettävä äänilaite (engl. audio interface) mahdollistaa myös instrumenttien – sähkökitaran, sähköbasson, syntesoijan, digitaalipianon jne. – kytkemisen, yleensä samaan aikaan äänitysmikrofonin kanssa. Jos laitteessa on vähintään kaksi sisäänmenoa, sillä voi myös tehdä stereoäänityksiä kahdella samanlaisella mikrofonilla (tai erityisellä stereomikrofonilla).

Perinteiseen laulaja-lauluntekijä-demoiluun kitaran tai pianon kanssa soveltuu hyvin kaksikanavainen äänilaite, josta äänen saa myös ulos monitorikaiuttimiin. Äänilaitteessa on oltava myös kuulokeliitäntä, ja mielellään erillinen voimakkuuden säätö kuulokkeille ja monitorikaiuttimille.

Jos et käytä mitään MIDI-liitännällä varustettua syntesoijaa, et välttämättä tarvitse äänilaitteessa MIDI-liitäntöjä. Esimerkiksi monet sähkörummut kytketään suoraan tietokoneeseen USB-liitännällä ohjausta varten, ja äänen ulostulo kytketään suoraan äänilaitteen instrumenttiliitäntään (tai käytetään tietokoneohjelman rumpuääniä). Edullisemmista äänilaitteista onkin jätetty perinteiset MIDI-liittimet pois.

Käyttö iPadin kanssa on tärkeämpää yhä useammalle musiikitekijälle. Tähän tarpeeseen on vastattu tekemällä äänilaitteista iPad-yhteensopivia sekä äänen reitityksen että virransaannin osalta. Äänilaitteen kytkemiseen iPadiin voi silti tarvita Applen oman Camera Connection Kitin. Jos iPad-käyttö on ehdottomasti tarpeen, kannattaa varmistaa ennen äänilaitteen hankintaa että se on todella kaikin puolin iPad-yhteensopiva.

Parempi äänitysmikrofoni tarvitsee myös 48 voltin ”haamuvirran” (engl. phantom power), joka äänilaitteen pitää tuottaa. Nykylaitteet pystyvät siihen myös ilman erillistä virtalähdettä, eikä sellaista monen äänilaitteen mukana edes tule, vaan virta saadaan tietokoneen USB-väylästä. Joissakin tapauksissa äänilaitetta voi käyttää ilman tietokonettakin erillisen virtalähteen avulla.

Konesoiton suosikki äänilaitteeksi on edelleen Steinberg UR22mkII*. Se on monipuolinen kaksikanavainen äänilaite hyvillä Yamaha D-Pre-etuvahvistimilla. Siinä on erillinen voimakkuudensäätö ulostulolle ja kuulokeliitännälle, se pystyy tuottamaan 48 V haamuvirran kondensaattorimikrofonille, ja siinä on myös perinteiset MIDI-liitännät. Uudempi UR22mkII toimii myös iPadin kanssa, kuten myös pienempi ja edullisempi UR12* -malli.

Steinbergin äänilaitteet ovat itse asiassa emoyhtiö Yamahan suunnittelemia ja valmistamia, enkä ole päässyt selville siitä miksi toisia laitteita myydään Steinbergin ja toisia taas Yamahan nimellä. Steinbergin äänilaitteiden mukana tulee tietenkin valmistajan oma Cubase-ohjelma, tarkemmin sanottuna sen AI-versio, joka voi hyvin riittää äänittämiseen pitkäksi aikaa, joten äänilaitteen valinta voi ratkaista myös ohjelmisto-ongelman.

Toinen äänilaitevalmistaja, jonka monet tuotteet sopivat hyvin tähän hintaluokkaan, on Focusrite, jonka Scarlett-sarjan mikrofonietuvahvistimet ovat myös laadukkaita. Liitännät ovat samantapaiset kuin Steinbergin UR-sarjassakin, tosin lähinnä UR22mkII:ta vastaavassa Scarlett 2i2 2nd Gen* -mallissa ei ole MIDI-liitäntöjä. Focusriten laitteiden mukana saa Ableton Live -ohjelman Lite-version, joka myös on erittäin käypäinen alkuun pääsemiseksi.

Äänilaitteen valinta tässä kilpaillussa hintaluokassa ei ole helppoa, koska erot ovat todella pieniä, sekä hinnassa, laadussa että varustelussa. Itse olen kovasti tykästynyt Steinbergin UR-sarjaan, mutta en käytä Cubase-ohjelmaa juurikaan – toisaalta olen olen aikanaan hankkinut Ableton Liven Suite-version juuri äänilaitteen mukana tuleen Lite-version päivityksellä, ja käyttänyt vanhaa Focusrite Saffire 24 DSP -äänilaitetta, joten molemmat kävisivät hyvin. Tunnustan, että Focusriten Scarlett-sarjan laitteita en ole oikeasti itse käyttänyt, vain iTrack Solo -laitetta, jossa on samoja komponentteja. Ainakin UR22mkII on helppokäyttöinen ja monipuolinen.

Herkkä äänitysmikrofoni

Tietokoneen oma mikrofoni ei riitä kunnollisiin äänityksiin, ja monet erilliset USB-mikrofonitkin soveltuvat lopulta paremmin podcast- tai pelikäyttöön. Niinpä kannattaa tuplata budjetti ja hankkia kunnollinen äänitysmikrofoni, jonka voi kytkeä äänilaitteeseeen.

Lisätietoja kotistudion äänitysmikrofoneista voit lukea Konesoiton jutusta Millainen mikrofoni kotistudioon?. Niinpä tässä kohtaa ei paneuduta enää eri mikrofonityyppien hienouksiin, vaan poimitaan tähän pakettiin mukaan konstailematon, edullinen ja laadukas kestosuosikki, valmistajansa edullisin suurikalvoinen kondensaattorimikrofoni – eli tietenkin Audio-Technica AT2020*. Jos pitää valita vain yksi kohtuuhintainen mikrofoni tässä hintaluokassa, valinta on selvä: AT2020 tekee minkä lupaa, ja antaa vastinetta rahalle. Toki siinä ei ole ripustuskehtoa kuten RØDE NT1-A -paketissa, eikä sille voi valita mitään toista suuntakuviota kardioidin tilalle, mutta sekään ei haittaa. Säästetään monipuolisemmat mikrofonit kalliimpiin paketteihin.

PÄIVITYS 2016-11-27: RØDE NT1-A Complete Vocal Recording Solution -paketti* on tällä hetkellä merkittävässä alennuksessa Musikhaus Thomannilla, eli hinta on nyt 139 € (normaalisti jotain 180 € luokkaa). Tarjouksen kestosta ei ole tietoa, mutta NT1-A on aivan AT2020:n (tällä hetkellä 105 €) veroinen mikrofoni, ja tasavahva suositus hintansa ja lisävarusteiden (kehto ja poppisuoja) takia. Jos valitset mikrofoniksi AT2020:n, kehto (ei välttämätön) ja poppisuoja (lähes välttämätön) pitää hankkia erikseen ja lisähintaa tulee ainakin tuon hintaeron verran, mutta hinta voi muuttua, ole tarkkana. Jos saat NT1-A:n tuohon hintaan, niin ota ihmeessä. Niin, ja onhan tuosta NT1-A:sta tehty myös oma esittelyjuttunsa Konesoittoon.

Aktiiviset monitorikaiuttimet

Kuulokkeilla miksaaminen onnistuu ehkä kokonaankin, mutta paremman vaikutelman saamiseksi tarkkailukaiuttimet ovat erittäin hyödylliset. Niistä saatu hyöty tosin on suorassa suhteessa siihen tilaan missä niitä käytetään, joten on suotavaa uhrata muutamia ajatuksia myös huonetilan akustisille ominaisuuksille, tai hyväkin monitorikaiutin kuulostaa helposti puurolta.

Tässä kohtaa ei kuitenkaan paneuduta akustoinnin hienouksiin (se on oman juttunsa, tai kokonaisen juttusarjan, kokoinen aihe), vaan poimitaan pukin konttiin edullinen aktiivinen lähikenttämonitoripari: Tannoy Reveal 402*. Kompaktin kokoinen, mutta teholtaan pieneen tilaan varsin riittävä monitori on esitelty Konesoitossa hiljattain.

Tannoy Revealissa on myös yksi kilpailuetu muihin saman hintaluokan monitoreihin nähden: siihen voi suoraan liittää iPadin, iPhonen tai muun äänilähteen, jossa vain on 3,5 millimetrin stereoplugiliitin, esimerkiksi kuulokeulostulo. Näin se toimii haluttaessa myös viihdekuuntelussa, mutta on niin erotteleva ja korostamaton kuin monitorikaiuttimen pitääkin. Mikäli budjetti on mahdollista kaksin- tai kolminkertaistaa, on syytä katsella muita merkkejä, kuten Yamaha, Genelec, Adam tai KRK. Itse olen käyttänyt Yamaha HS50M -paria jo viitisen vuotta, ja Tannoy Reveal 402 kyllä jää sen rinnalla kakkoseksi (kuten arvatenkin myös isompi Reveal 502), mutta ihan hyvä se on silti.

Seuraavassa on kerättyinä kaikki tähän aloituspakettiin kuuluvat laitteet ja ohjelmat. Hinnat ovat Musikhaus Thomannin verkkokaupan hintoja 29.11.2015 ja saattavat muuttua. Huomaa, että tähän pakettiin ei ole laskettu erillisiä ohjelmistohintoja, koska äänilaitteen mukana saa äänitysohjelmiston.

Paketti 2

Koskettimet virtuaali-instrumentteja varten

Äänittämisen lisäksi saatat haluta käyttää musiikkiohjelmien mukana tulevia virtuaali-instrumentteja elektronisemman sointivärin saavuttamiseen tai sitten jousi- ja puhallinosuuksien tekemiseen. Tietokoneen näppäimistöllä osuuksien soittelu onnistuu hätätilassa, mutta tarvitset myös MIDI-koskettimiston (ellei sinulla ole jo MIDI-liitännällä varustettua syntesoijaa, jota voi käyttää sellaisena).

Konesoiton suositus pienikokoiseksi MIDI-koskettimistoksi, joka on yksinkertainen, varmatoiminen ja edullinen, on edelleen Alesis Q25* (tai sen leveämpi isoveli Q49*) – numero kertoo koskettimien lukumäärän. Tässä mallissa ei ole nuppeja eikä lätkiä, kuten saman valmistajan QX-, VA- ja VI-sarjoissa, mutta onpa kuitenkin säveltaivutus- ja modulaatiopyörä. USB-liitäntäistä koskettimistoa voi käyttää myös iPadin kanssa Applen Camera Connection Kitin avulla.

Alesis Q25 on aikanaan esitelty Konesoitossa. Hintaero isomman ja pienemmän Alesis-koskettimiston välillä on todella pieni, joten valinta niiden välillä on kiinni lähinnä siitä kuinka monen oktaavin lirutuksia aikoo soitella, ja paljonko pöydällä on tilaa.

Pukin konttiin!

Toivottavasti nämä valinnat auttavat hankkimaan musiikillisen lahjan – koko paketin kerralla tai tarvittavat osat erikseen!

Kaikki mainitut laitteet ovat Konesoitossa käytännössä kokeiltuja ja suosittelemisen arvoisiksi havaittuja. Kannattaa myös muistaa, että Thomann toimittaa yli 199 euron arvoiset tilaukset Suomeen ilman postikuluja.

P.S. Voit myös hankkia Musikhaus Thomann -lahjakortin* sopivalle summalle!

P.P.S. Vinkki lahjan saajalle: lisää haluamasi laitteet verkkokaupan toivelistalle*, ja lähetä se sponsorillesi!