Konesoitto täytti vuoden!

Konesoiton yksivuotispäivää vietetään kesäisissä tunnelmissa, kuten sen syntyäkin vähän yli vuosi sitten. Idea suomenkielisestä sivustosta, joka esittelisi digitaalisen musiikkiteknologian käyttöä nimenomaan kotistudiossa, syntyi jo monta auringonkiertoa sitten, mutta jäi odottamaan oikeaa ajankohtaa ja tilaisuutta.

Heinäkuussa 2013 sitten oli tuo oikea ajankohta. Kaikki muut olivat tietenkin kesälomilla, ja kun ylisuuret odotukset kiinnostuneiden määristä eivät toteutuneet, oli hieman vaikea suhtautua kärsivällisesti ja kehittää juttuaiheita pitkällä aikavälillä. Muutaman kuukauden kuluessa Konesoitto kuitenkin alkoi löytää lukijoita, ja vuotta myöhemmin on kasassa lähes 8 000 sivulatausta. Kiitos kaikille lukijoille!

Konesoitto, kuten moni muukin digitaalinen julkaisu, on muuten kuin perinteinen aikakauslehti, mutta siitä on riisuttu tarpeettomana pois painatus ja jakelu sekä niiden vaatima logistiikka, sen taitto on määrämuotoista ja kuvitus satunnaista sekä tekstiä tukevaa, ja kirjoituksetkin joskus hieman lyhyempiä. Onkohan se siis kuitenkaan lainkaan kuin perinteinen lehti? Kutsutaan sitä sitten vaikka blogiksi, koska alkuperäinen kuvaus ”opas” ei ehkä ollut tarpeeksi tarkka.

Lehden kanssa yhteistä on ainakin se, että juttujen pitää olla jollain lailla lukijoita kiinnostavia. Olen itse ollut mukana tekemässä aikakauslehteä kirjoittavassa päässä, ja opin siitä aikanaan ainakin sen, että lehti voi myös tarjota lukijoille jotain sellaista, josta he eivät vielä tienneet olevansa kiinnostuneita tai pian kiinnostuvansa. Julkaisun tehtävänä on kartoittaa mahdollisia maailmoja ja käydä niissä, ja palata sitten kertomaan asiasta niille, jotka haluavat myös matkustaa sinne.

Konesoitto, digitaalisen musiikkiteknologian äänenkannattaja, jatkaa varsinaisella ns. ”toimituksellisella sisällöllä” taas perinteisen suomalaisen kesälomakauden jälkeen. Kerro mistä haluaisit lukea: lähetä sähköpostia osoitteella kone (at) konesoitto (piste) com. Älä myöskään unohda Konesoiton tykättävän hyvää Facebook-sivua, Twitter-visertelyä ja ääninäytteitä SoundCloudissa!

Konesoitto on Musikhaus Thomannin linkkipartneri. Osta musiikkivehkeesi sieltä, se auttaa pitämään Konesoiton soimassa!

Musikhaus Thomann Linkpartner