Esittely: Yamaha Metronome iPhonelle

Metronomi, se pitää soittajan tahdissa.

Ennen oli pianon päällä tikittävä Mälzelin metronomi, jonka heiluri viuhtoi puolelta toiselle hypnoottisesti. Tämä monen soittoharjoituksia tahdittanut vekotin ei ole suinkaan hävinnyt minnekään, vaan esimerkiksi Wittner valmistaa edelleen laadukkaita ja edullisia perinteisiä metronomeja*.

Sitten tulivat digitaaliset taskumetronomit*, jotka piipittävät ja naksuttavat räleästi. Sekä kellovalmistaja Seiko että elektronisten soitinten valmistajat kuten Korg, Yamaha ja Boss (Roland) valmistavat edelleen näitä minikokoisia tahdittajia, jotka mahtuvat mukavasti soitinlaukkuun. Joissakin malleissa on mukana myös viritinominaisuus.

Moderneimmillaan metronomi on vain yksi älypuhelimen monista musiikkiohjelmista. Koska iPhonen äänentoistokyvyt ovat edelleen alan parhaimmistoa, on metronomiohjelmia tehty eniten juuri iPhonelle. Haku App Storesta sanalla ”metronome” palauttaa otoksen enemmän tai vähemmän käyttökelpoisia tahdittajia.

Yamaha Metronome -ohjelma vastaan 20 vuotta vanha Seiko DM-20. Nämä kun laittaa yhtä aikaa käyntiin samalla tempolla, niin pian ne jo erkanevat toisistaan. Veikkaisin melkein, että Seiko siinä sleeppaa.
Yamaha Metronome -ohjelma vastaan 20 vuotta vanha Seiko DM-20. Nämä kun laittaa yhtä aikaa käyntiin samalla tempolla, niin pian ne jo erkanevat toisistaan. Veikkaisin melkein, että Seiko siinä sleeppaa.

Tästä oli tarkoitus tulla neljän metronomiohjelman katsaus, jossa olisi yy-kaa-koo-nee-sanaleikkejä, koska nelijakoinen rytmi on länsimaisessa musiikissa ylivoimaisesti yleisin. Keräilyvaiheessa kävi kuitenkin ilmi, että yksi ensimmäisistä iPhonen metronomiohjelmista, Bjangon mainio Beats, ei ole enää saatavana App Storesta. Steinwayn metronomi, jota saa sekä Steinway– että Ludwig-versiona, on hyvä ilmaisvaihtoehto, mutta ei läheskään niin monipuolinen kuin esimerkiksi tässä esitelty Yamaha Metronome. Ei siis ollut lainkaan vaikea päätös keskittyä yhteen hyvään monen erilaisen sijasta.

Jatka artikkeliin Esittely: Yamaha Metronome iPhonelle

Konesoiton kotikäynti

Moro!

Haluaisitko äänitellä omaa musiikkiasi kaikessa rauhassa? Tai kenties panna pystyyn pienen kotistudion?

Sinulla ei ehkä vielä ole kaikkea tarvittavaa, kuten mikrofoneja, kuulokkeita ja muuta sellaista josta Konesoitto yleensä kertoo jutuissaan. Mutta jos sinulla on tietokone, sinulla on jo ainekset lähteä rakentamaan omaa äänitysratkaisua, koska digitaalinen musiikin tallentaminen on nykyään todella helppoa, eikä edes maksa mahdottomia!

Tai ehkä sinulla on jo tarvittavia laitteita hankittuna tai suunnitteilla, mutta et ole ihan varma mitä kaikkea tarvitset, mitä ei kannata hankkia, ja miten kaikki sitten laitetaan toimintaan? Mistä saa musiikkiohjelmia? Mitkä olisivat sopivia juuri sinulle? Miten ne asennetaan, ja miten niitä käytetään?

Jos pohdit tämmöisiä, ja haluaisit hieman neuvoja, on aika tilata KONESOITON KOTIKÄYNTI!

Se mukava kaveri, joka tekee Konesoitto-nettisivustoa, tulee paikalle ja kuuntelee mitä haluaisit saada aikaan, ja kartoittaa tilanteesi: mitä sinulla on ja mitä kenties tarvitset. Lisäksi hän kertoo sinulle miten sitä kaikkea käytetään. Tehdään hankinnat ja kytkennät vaikka yhdessä; pääasia on, että musiikki lähtee soimaan ja sitä saadaan talteen!

Hallitsemme Windows- ja Mac-tietokoneet, MIDI-laitteet (syntesoijat, rumpukoneet), musiikkiohjelmat kuten GarageBand, Cubase, Ableton Live, Logic Pro X, virtuaali-instrumentit, sähkökitarat, äänityslaitteet (tietokoneen äänilaitteet, mikrofonit, mikserit), tarkkailulaitteet (kuulokkeet, kaiuttimet), ja muun asiaan kuuluvan.

Jos haluat saada äänittämääsi musiikkia muidenkin kuuluville, voimme myös tutkia CD-levyjen polttamista, SoundCloudin käyttöä ja sen sellaista.

Konesoiton kotikäynti on tunnin mittainen, ja maksaa 49 € (sis. alv 24 %). Jos haluat saman tien kahden tunnin kartoituskäynnin, se ei maksa kuin 89 € (sis. alv 24 %). Maantieteellisistä syistä toimintasäde on rajoittunut Tampereelle ja sen ympäristöön eli Pirkanmaalle, ainakin näillä hinnoilla. Pidemmällekin päästään, mutta hintaan tulee matka- ja majoituskuluja – kysy tarjous!

Ellet halua saman tien tilata kotikäyntiä, voimme ottaa Skype-videopuhelun, jossa voit kertoa mitä omalta studioltasi haluaisit, ja mitä sinulla jo on. Sen perusteella voidaan sitten päättää saitko jo tarpeeksi tietoa, vai jatketaanko vaikka kotikäynnillä. Skype-istunto kestää enintään 30 minuuttia ja maksaa sinulle vain 19 € (sis. ALV).

Konesoiton kotikäynnin toimittaa sinulle Conifer Productions Oy, ja se mukava kaveri on nimeltään Jere Käpyaho, joka tätäkin kirjoittaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä sähköpostiosoitteella kone (at) konesoitto (piste) com, niin sovitaan tarkemmin. (Käytännössä toimitaan niin, että vaihdetaan puhelinnumeroita sähköpostilla, koska erilaisten huijaripuhelinmyyjien takia en yleensä edes vastaa yrityksen puhelimeen ellen tiedä kuka soittaa. Semmoiseksi on maailma mennyt. :-))

Kaikista palveluista saat laskun pankkisiirtolomakkeella varustettuna, paitsi jos et ole tyytyväinen (mutta varmasti tulet olemaan).

Kysyttävää? Ehdotuksia? Ota rohkeasti yhteyttä! Laitetaan tietokoneet musiikkikuntoon, soitto soimaan, ja tuotokset tallentumaan!