Vuoden 2013 kymmenen parasta albumia, osa 1

Konesoitossa kuunnellaan paljon musiikkia, ja 2013 on ollut monessa mielessä harvinaisen hyvä musiikkivuosi.  Vuoden loppua kohden kypsyi ajatus listata kymmenen parasta albumia (ei mikään maailman originellein ajatus, tosin). Tässä esitellään niistä viisi ensimmäistä; toiset viisi tulevat ensi viikolla.

Valinnat perustuvat täysin henkilökohtaisiin mieltymyksiini, joten listan ei ole tarkoituskaan olla mikään absoluuttisen parhauden ilmentymä. Pois on rajattu kokonaisia musiikkityylejä, joihin minulla ei tämän(kään) vuoden aikana ole ollut henkilökohtaista kosketuspintaa, joten mainitsematta jää monia albumeita, jotka voivat olla vaikka miten hyviä omassa lajissaan.

Albumien yhteydessä on linkkejä Amazon UK:n verkkokauppaan. Molemmista ostaminen rahoittaa Konesoiton toimintaa hitusen verran, joten jos olet hankkimassa joululahjalevyjä elämäsi tärkeille musiikkidiggarille, osta sieltä ja tätä kautta, tai oheisen CDON.com-mainoslinkin kautta.


David Bowie: The Next Day

Keväällä 2013 David Bowie yllätti meidät kaikki, ja julkaisi täysin varoittamatta ja 10 vuoden tauon jälkeen uutta materiaalia (”Where Are We Now?”-musiikkivideon), ja pian sen perään The Next Day -albumin, jota monet pitävät jo Bowien tuotannon parhaimmistoon kuuluvana (Top 10? Top 20 ainakin.). Kieltämättä se oli vahva paluu, ja kestää kuuntelua. Lisäksi albumin kappaleista tehdyt musiikkivideot ovat itse albumin lailla ajatuksia herättäviä. Levyä työstettiin New Yorkissa niin, että vain muutamat ihmiset tekijöiden lisäksi tiesivät siitä, joten äkkinäisellä julkaisulla saatiin melkoinen mediahuomio.

Osta The Next Day Amazon.co.uk-verkkokaupasta:


Depeche Mode: Delta Machine

Muutamalla edellisellä albumilla hieman hapuilleen Depeche Moden jyvä löytyi keväällä julkaistulla Delta Machine -albumilla. Kappalemateriaali on vahvempaa kuin aiemmin, ja soundimaailma on moderni mutta ei yliviritetty. Martin Gore väitetysti vaihtoi juomisen vanhojen analogiasyntesoijien haalimiseen eBaystä, ja Dave Gahan tulkitsee edelleen uskottavalla paatoksella. Konesoiton pääasiallisen aihealueen kannalta kiintoisaa albumissa on se, että sen kansitiedoissa listataan useita ohjelmoijia, jotka siis työstävät virtuaali-instrumentteja ja muuta koneistoa. DM on aina osannut käyttää teknologiaa omien tarkoitusperiensä edistämiseen, eikä itsetarkoituksena.

Osta Delta Machine Amazon.co.uk-verkkokaupasta:


Daft Punk: Random Access Memories

Kuten David Bowie, myös Daft Punk julkaisi uusimman Random Access Memories -albuminsa ilman sen kummempia ennakkotietoja. Robotit ovat palanneet Yhdysvaltain länsirannikon 70-luvun tunnelmiin ja kutsuneet paikalle paljon sekä legendaarisia että uudemman polven yhteistyökumppaneita, kuten Giorgio Moroderin, Nile Rodgersin ja Pharrell Williamsin. Tulos on pitkä ja välillä vähän puuduttavakin, mutta lopultakin varsin onnistunut toteutus visiosta, jossa tuodaan inhimillistä kosketusta monotoniseksi muuttuneeseen tanssimusiikkin.

Osta Random Access Memories Amazon.co.uk-verkkokaupasta:


Vampire Weekend: Modern Vampires of the City

New Yorkin yliopistoindiebändien kuningas ja hipsterien suosikki täydentää albumitrilogiansa, jonka aloittivat Vampire Weekend ja Contra. Modern Vampires of the City on kypsempi ja kokeilevampi, mutta samalla aikuisempi kuin aiemmat kaksi albumia. Electronic Musician -lehden numerossa June 2013 on mielenkiintoinen juttu albumin äänityksistä. Kiintoisien sointien lisäksi albumin kappaleissa on uudenlaista emotionaalista suoruutta. Jos et vielä tunne VW:tä, ota saman tien käsittelyyn kaikki kolme albumia.

Osta Modern Vampires of the City Amazon.co.uk:n verkkokaupasta:


OMD: English Electric

Kaihoisan syntesoijapopin ja kokeellisten kummallisuuksien sekoittaja 1980-luvulta, Orchestral Manoeuvres in the Dark, tai nyttemmin lyhyesti vain OMD, yritti paluuta jo kolme vuotta sitten History Of Modern -albumilla, mutta se ei oikein jaksanut innostaa. Sen sijaan English Electric pamauttaa naulan paikalleen, ja tuntuu kuin Enola Gaystä ei olisikaan kulunut yli kolmea vuosikymmentä. OMD:n Kraftwerk-fanitus kääntyy usein suoraksi ”lainaamiseksi” eli varastamiseksi, mutta ihmistä on silti enemmän kuin robottia. (Olen arvioinut English Electricin Rumba-lehden numeroon x/2013, mutta arviota ei ole julkaistu netissä.)

Osta English Electric Amazon.co.uk-verkkokaupasta:


Tässä viisi sellaista albumia jotka olisivat voineet olla myös tällä listalla:

Karl Bartos: Off The Record

Ex-Kraftwerk-mies kerää arkistojensa aarteet tälle albumille, ja osoittaa miten suuri osuus hänellä oli kulta-aikojen Kraftwerkin materiaalissa, sekä myös sen miten hyvällä laadulla hän aikanaan tallensi musiikilliset muistiinpanonsa.


Lloyd Cole: Standards

Olen seurannut Lloyd Colea aina Commotions-ajoista saakka eli 1980-luvun puolivälistä. Mies ja kitara kiertävät edelleen maailmaa, ja välillä syntyy näitä bändilevyjäkin, jos kohta myös yhteistyötä Hans-Joachim Roedeliuksen kanssa. Älykkäiden pop-biisien tekijänähän Cole on yksi parhaista.


Dexys: One Day I’m Going to Soar

Kaikki eivät muista Kevin Rowlandia edes Dexys Midnight Runnersista ja Come on Eileen -hitistä. Mutta on myös meitä, jotka ovat Don’t Stand Me Down -albumista asti miettineet mitä Kevin mahtaa tehdä. Vieläkään ei mies ole päässyt sinuiksi itsensä kanssa, ja sehän on yksi valkoisenkin soulin peruskivistä.


Pet Shop Boys: Electric
En ole ihan se maailman kovin PSB-fani, mutta tunnistan ja tunnustan kyllä Neil Tennantin ja Chris Lowen valtavan perinnön. Electric vain ei herätä mitään suuria intohimoja, vaan jotenkin sortuu omaan näppäryyteensä.


Sigur Rós: Kveikur

Islannin post-rock-oudokit ovat kärjistäneet sointiaan, juuri kun aloin lopullisesti pehmetä sille. Kuuntelen Takk…-albumia melko usein, mutta tähän uuteen en ole päässyt vieläkään sisälle.


Tässä puolestaan viisi vuoden 2013 pettymystä:

Ulrich Schnauss: A Long Way to Fall

Monella tuskin soivat Ulrich Schnaussin albumit A Strangely Isolated Place ja Far Away Trains Passing By niin usein kuin minulla, ja olinkin innostunut sekä tiedosta Ulrichin uudesta albumista että sen nimikappaleen vähäeleisestä videosta. Itse albumi ei ollut niin mieluisa tuttavuus: räleä, sekava eikä eteenpäin menevä.


Franz Ferdinand: Right Thoughts, Right Words, Right Action

Skotti-indien lipunkantajan kaksi ensimmäistä albumia olivat oikein piristäviä sekä asenteen että soitannon puolesta, mutta kolmas Tonight: Franz Ferdinand oli hieman väkisin väännetyn oloinen (vaikka pääsikin Applen Logic Pron artistiesittelyyn aikanaan). Tästä neljännestä ei ota selvää millään, mutta ei se jaksa herättää suuria tuntemuksia.


Husky Rescue: The Long Lost Friend

Husky Rescue on koneellistanut ja minimalisoinut sointiaan, mutta en ole ollut varauksettoman innostunut, eikä keikka Tampereen YO-talolla viime kesänä parantanut asiaa. Ideoita, tyylitajua ja toteutusvoimaa riittää, mutta vaikka Husky Rescue on edelleen yksi Suomen parhaista musiikillisista vientituotteista, en jaksa lämmetä samalla tavalla kuin kahdelle ensimmäiselle albumille. Electronic Sound Magazinen haastattelu oli mukavaa luettavaa.


Sally Shapiro: Somewhere Else

Ruotsalaisen twee-italodiskon kiskot ovat tainneet tulla pääteasemalle. Tämä ei ihastuta ollenkaan samalla tavalla kuin ensimmäiset kaksi albumia.


Arcade Fire: Reflektor

Arcade Firen mahtipontisuus kääntyy helposti itseään vastaan, ja nyt meillä sitten on käsissämme uusi rönsyilevä ja megalomaaninen tupla-abumi. Ja vielä LCD Soundsystemin James Murphy tuottamassa sekä Musta Orfeus -elokuvan kanssa yhteennitominen. Huh huh.


Että sellaista. Ensi viikolla siis toiset viisi parasta vuonna 2013, sekä myös yllättäjät – ja lisänä niitä albumeita joita tältä poikkeuksellisen hyvältä vuodelta on vielä kuulematta.