Kymmenen asiaa Logic Pro X:stä

Heinäkuun 16. päivänä 2013 Apple tiedotti täysin puskista, että uusi versio Logic Pro -sekvensseriohjelmasta on ilmestynyt, ja saman tien saatavilla Mac App Storesta.

Logic Pro X - Mac App Store

Uutta Logic Pro X -versiota olikin jouduttu odottamaan epätavallisen pitkän aikaa, sillä edellinen versio, Logic Pro 9, ilmestyi jo heinäkuussa 2009.

Applen audiotiimi ei suinkaan ole ollut laiskana, sillä kiirettä on pitänyt iPad- ja iPhone-rintamilla. Vaikka Macin GarageBandista ei olekaan tullut uutta isoa versiota sitten iLife ’11 -paketin, niin[1] GarageBandin iOS-versio on ottanut nopeasti paikkansa iPadin (ja iPhonen) ykkössekvensserinä.

[1] Päivitys: GarageBand 10 ilmestyi lokakuussa 2013.

Nyt Logic Pro X kuitenkin on viimein ulkona, ja onkin melkoinen paketti. Applen tapaan monet uudistukset ovat isoja ja syvällemeneviä, ja myös joitakin siltoja on poltettu takana, edistyksen nimissä. Konesoitto kertoo nyt kymmenen asiaa Hänen Majesteettinsa Logic Pro Kymmenennestä. Lue ja nauti!

PÄIVITYS 2016-05-14: Tämä juttu on täydentynyt pariinkin otteeseen uusien Logic Pro X -versioiden ilmestymisen myötä. Lue myös seuraavat artikkelit:

Osta Logic Pro X omaan Mac-tietokoneeseesi:
Available_on_the_Mac_App_Store_Badge_FI_165x40_0831

Jatka artikkeliin Kymmenen asiaa Logic Pro X:stä

Esittely: Fender FUSE

Vaikka ei olisi edes kitaristi, Fender ei varmaankaan esittelyjä kaipaa. Legendaarinen kitara-, vahvistin- ja efektilaitevalmistaja ei ole pudonnut kelkasta, vaikka musiikin tallentaminen on siirtynyt lähes kokonaan tietokoneistettuun ympäristöön. Fender toki valmistaa edelleen perinteisiä sähkökitaroita (Stratocaster, Telecaster ja Jaguar) sekä kitaravahvistimia (ja uusinnettuja versioita vanhoista klassikoista), mutta tuotevalikoimaan kuuluu nykyisin myös mallintavia kitaravahvistimia, joista kirjoitettiin yleisellä tasolla Konesoitossa jokin aika sitten.

Fenderin Mustang-sarjaan kuuluu viisi roomalaisin numeroin erotettua mallintavaa vahvistinta. Ominaisuuksiltaan nämä eroavat toisistaan lähinnä tehon sekä kaiutinelementin koon osalta. Esimerkiksi Konesoiton Fender Mustang II on 40-wattinen kombo, jossa on 12-tuumainen kaiutinelementti. Kaikissa Mustangeissa on digitaalisen signaalinkäsittelyn avulla toteutettuja malleja Fenderin klassikkovahvistimista ja -efekteistä, ja ne kaikki ovat liitettävissä USB-kaapelin avulla Mac- tai Windows-tietokoneeseen.

Fenderin oma video esittelee vauhdikkaalla tavalla miten homma toimii:

PÄIVITYS 28.4.2014: Fender Mustang -vahvistin on jo hyvän aikaa sitten päivittynyt V.2-sarjaan. Siihen kuuluu edelleen viisi kappaletta mallintavia USB-liitäntäisiä vahvistimia, numeroituina roomalaisittain:

Kaikissa näissä yhteistä uutta on viisi vahvistinmallia sekä viisi pedaaliefektiä lisää verrattuna ensimmäiseen Mustang-sukupolveen.

Lisäksi perheeseen kuuluvat nykyisin Mustang Mini* -harjoitusvahvistin (7 W, 6.5″) sekä Mustang Floor* -pedaalilauta, joka sisältää efektien lisäksi myös vahvistinmallinnukset.

(*-merkityt linkit vievät Musikhaus Thomannin verkkokauppaan)

Mustang-vahvistimen ohjauspaneelista voi valita haluamansa esivalinnan Fenderin toimittamien valmiiden joukosta ja tehdä joitakin hienosäätöjä, mutta varsinainen ihmemaa avautuu asentamalla tietokoneeseen Fender FUSE -ohjelmisto. Se toimitetaan vahvistimen mukana, mutta sitä päivitetään usein, joten nettisivulta löytyy todennäköisesti jo uudempi versio Macille ja Windowsille.

Jatka artikkeliin Esittely: Fender FUSE

Esittely: Alesis Q25 -MIDI-koskettimisto

Alesis Q25 on perustason MIDI-koskettimisto, jossa ei ole oikeastaan mitään hienouksia, ja juuri siinä piilee sen nerous. Konesoitto kertoo nyt kaiken mitä näin yksinkertaisesta laitteesta yleensä on kerrottavaa.

Taustatarina: liian hyvä Korg 

Pieni on kaunista, ja yksinkertaisuus on hyve. Ihmisen luonteeseen kuuluu joskus ampua ihan turhaankin norsupyssyllä kärpästä, niin sittenpä ainakin kuolee. (Siis noin kuvaannollisesti, tietenkin.) Kotistudion laittajaankin saattaa iskeä pahanlaatuinen varustelutauti, jossa kaikenlaista kamaa kertyy nurkkiin ja osa jää vajaakäytölle. Jotkut laitteet ja ohjelmat taas ovat kyllä aktiivikäytössä, mutta niistä ei saa läheskään kaikkea irti.

Omalla kohdallani kaikki tämä on toteutunut ainakin jollain tavalla. Hankin esimerkiksi jo lähes kymmenen vuotta sitten innoissani Korg microKONTROL -ohjauskoskettimiston, jossa on nuppeja, liukuja ja lätkiä joihin syttyy valo, kahdeksan kappaletta hienoja monivärisiä LCD-näyttöjä ja vaikka mitä. Ongelma vain on siinä, että näiden käyttämiseksi pitää ladata tai itse tehdä monimutkaisia asetuksia eri ohjelmille, vaihtaa toimintatilaa vähän väliä, ja yleensäkin säätää enemmän kuin musiikin tekemisen kannalta on terveellistä. Lisäksi Korgin editoriohjelma on jäänyt Mac-puolella kehityksen jalkoihin, joten sen käyttö on hieman hankalaa koneelta toiselle pomppimista (joskin sellaisenakin helpompaa kuin ohjelmointi suoraan laitteesta).

Niinpä tämä huikean potentiaalin sisältävä ohjauslaite (joka ei edes tuota itse mitään ääntä) on jäänyt enimmäkseen tavallisen koskettimiston asemaan, ja sellaisenakin sen kanssa on ollut pieniä hankaluuksia. Siinä kun on Korgin oma joystick-ohjain, joka toimittaa samalla sekä säveltaivutus- että modulaatiopyörän virkaa, mutta sepä ei kaikissa ohjelmissa toimi (Logic Pro), tai toimii skriptaamalla miten kuten (Ableton Live).

Totta kai olisi mahtavaa ottaa kouraan Korgin julkaisema toteutusdokumentti ja ohjelmoida se definitiivinen ohjauspalikka, joka juttelisi microKONTROLin kanssa sen omaa natiivikieltä ja muuntaisi sen sitten vaikka OSC-sanomiksi (Open Sound Control, eräänlainen MIDI:n seuraaja), jotka voisi sitten kierrättää OSCulatorin kautta haluamaansa ohjelmaan. Tai sitten voisi vihdoin hankkia Reasonin, joka on aina tukenut Korg Native Modea suoraan. Tai sitten voi kiertää koko ongelman laittamalla microKONTROLin lepäämään ja hankkimalla edullisen, suorastaan halvan, peruskoskettimiston MIDI-käyttöön.

Jatka artikkeliin Esittely: Alesis Q25 -MIDI-koskettimisto

Cubase Elements 7 – päivityspolkua pitkin

Cubase on vähintääkin legendaarinen sekvensseriohjelma, jota saksalainen Steinberg on hionut vuosikymmeniä. Erilaisia versioita ja kokonaisia versionumerosarjoja sekä tuotelinjoja on nähty jo ehkä liikaakin. Tänä vuonna on pääosassa versio 7.

Cubase 7 -tuote on segmentoitu kolmeen eri versioon, jotka ovat laajimmasta suppeimpaan: iso lippulaiva eli Cubase 7, Cubase Artist 7 sekä aivan hiljattain julkaistu Cubase Elements 7. Näistä Elements on se tyypillinen ensimmäinen versio, jossa on GarageBandin tapaan enemmän kuin tarpeeksi alkuun pääsemiseen. Nälän ajatellaan kasvavan syödessä, joten päivitykset Elementsistä ylöspäin ovat tietysti mahdollisia.

Artisti maksaa, mutta keskimmäinen maksaa vielä enemmän.
Uusimmat Cubaset rivissä. Artisti maksaa, mutta keskimmäinen maksaa vielä enemmän.

(Voit myös jättää koko jutun lukematta ja painella suoraan Musikhaus Thomann Cyberstoreen ostamaan Cubase 7:n. Kyllä sekin käy.)

Steinbergilla on ollut jo pitkään tapana toimittaa erilaisten ääniboksien mukana erikoisversioita Cubasesta. Nykyisin firman omistaa japanilainen audiojätti Yamaha, jonka tuotteiden mukana näitä valmistajaversioita (tai OEM-versioita, Original Equipment Manufacturer) luonnollisesti myös saa kaupanpäällisinä. Näitäkin on kahta eri sarjaa, enkä itse ole koskaan saanut selville mikä oikeastaan on LE- ja AI-sarjojen ero, ellei sitten AI vain ole uudempi ja hiljalleen korvaamassa LE:n kokonaan. Niin tai näin, juuri laitteistopäivitys sai Konesoiton etenemään päivityspolkua pitkin uunituoreeseen Cubase Elements 7- versioon, ja tässä kerrotaan miten se tehdään – ainakin toistaiseksi.

Jatka artikkeliin Cubase Elements 7 – päivityspolkua pitkin

Kolme kitaraviritinohjelmaa iPhonelle

Ainoa nuotiokitaraa pahempi kesäinen asia on epävireinen nuotiokitara. Mutta kenellä on viritysmittari mukana kesäretkellä? Tai kenen siinä mukana olevassa viritysmittarissa on patteri, jossa on virtaa? Niinpä. On todennäköisempää, että mukana on iPhone, jonka akussa on mukavasti latausta jäljellä, ja oikeilla ohjelmilla siitä saa oikein käyvän viritysmittarin.

Elektronisia viritysmittareita on toki myytävänä musiikkikaupan hyllyssä, ja niitä on karkeasti kahdenlaisia: niitä, jotka tuottavat referenssiäänen, jonka mukaan kitaran kielet tulisi virittää, ja niitä, jotka tunnistavat näppäilemäsi kielen sävelkorkeuden, ja kertovat onko se ylä- vai alavireinen haluttuun viritykseen nähden. Jälkimmäiset toki ovat huomattavasti helpompia käyttää, ja jopa suorastaan taianomaisia, ainakin digitaaliseen signaalinkäsittelyyn vihkiytymättömille. Näppäät vain kitaran kieltä, ja laite kertoo mikä sävel on kyseessä, tai ainakin mikä on lähellä.

Perinteinen kromaattinen viritin, josta usein löytyy myös metronomi, on toki aivan käytännöllinen, jos se vain on mukana, ja tuoreella patterilla. Esimerkiksi Korgin ja Seikon valmistamat pienikokoiset ja edulliset viritysmittarit ovat perinteisesti olleet varsin suosittuja, ja niitä on Musikhaus Thomannin valikoimissa runsaasti.

On kuitenkin jo aika viritysmittarinkin toiminnon siirtyä älypuhelimeen. Seuraavassa esitellään lyhyesti kolme käytännössä hyväksi havaittua iPhonen viritysmittariohjelmaa, jotka kaikki ovat saatavana App Storesta muutamalla eurolla tai jopa ilmaiseksi.

Jatka artikkeliin Kolme kitaraviritinohjelmaa iPhonelle